tiistai 4. helmikuuta 2014

Miten paljon reppuun mahtuu

Viikko sitten soi puhelimeni. Olin juuri suunnittelemassa töistä kotiin lähtöä ja isäni soitti. Alkavassa paniikissa mietin mitä on tapahtunut ja vastasin. Isäni halusi "asiantuntija-apua, kun olemme täällä lankakaupassa". No minä sitten ihmettelemään, että missä lankakaupassa ja hän kertoi olevansa äitini sekä ystäväpariskunnan kanssa Tallinnassa lankakaupassa ja kyseli mitä haluaisin sieltä?

Apua, mitä sitä nyt keksisi noin lyhyellä varoitusajalla. Jotain siinä luettelin ja myähemmin sovimme sunnuntaille treffit.

Isäni sanoi vaatimattomaan tapaansa, että enempää ei voinut tuoda, sillä vain nämä mahtui reppuun. Hetken häivähti takaraivossa ajatus, että seuraavalla kerralla sitten rinkka mukaan, mutta kyllä se mieli muuttuui, kun muovikassin sisältöä pääsin tutkimaan. Kaksi kiloa aivan ihania lankoja.
Austermannin Stepiä ja Caleidoa, joka on alpakka-/villalankaa, Schachebmayrin Cotton time ja Anchorin Style puuvillalankoja. Tuo tumman turkoosi Cotton time kyllä jo huutaa päästä puikoille ja valmistua kesäpaidaksi. Mutta sitä ennen on muutama keskeneräinen työ, jonka pitää saada valmiiksi. Kiitos isä ja äiti =)
Valmiiksi on tullut ranteenlämmittimet työkaverille Dropsin alpacasta. Puikoilla on jo toiset samanlaiset, mutta niihin tulee vielä avonaiset peukalot.
Sekä Fabelista virkattu huivi ystävälle.

Menin Facebookissa mukaan LankaLipas ryhmään, jossa jokainen jäsen kerää valmistuneiden töiden mukaan säästöön rahaa, jonka saa käyttää hyväksi haluamallaan tavalla sitten joulukuussa. Toivon niin, että en sorru ihan koko rahalla ostamaan lisää lankaa. :) Minä pistän säästöön 2€ jokaisesta valmistuneesta työstä, 50 senttiä jokaisesta käytetystä jämäkerästä (jämäkuuta odottaen) ja sitten bonuksena 10€ jos kuukaudessa saa käytettyä kilon lankaa. No tammikuussa ei ollut tuosta tietoakaan, mutta toivottavasti käsityörintamalla tulee piristystä tässä kevään mittaan.

Sitten seuraavaan innostuksen kohteeseeni.
Viime vuoden puolella tuli MY iMenso niminen korusarja Suomen markkinoille. No minä näin siinä heti käsityöintoilijalle rajattomien mahdollisuuksien aluevaltauksen. Tämä MY iMenso on virallisesti medaljonki, itse kutsuisin sitä ennemminkin raameiksi. Kyseiseen medaljonkiin saa hankkia erilaisia sisäosia eli riipuslaattoja. Medaljonki on hopeaa ja antaa mielestäni erittäin arvoisensa kehykset pienille itsetehdyille käsitöille. Tämä kyseinen lintu on silkkinauhakirjonnalla silkille tehty, jonka pingoitin korusarjaan kuuluvan värikiven päälle. Kiven sai kaupanpäälle viime syksynä, kun osti itse medaljongin.
Seuraavan työn ajattelin kokeilla pingottaa pahvin tai paksun muovin päälle. Suunnitelmissa on ristipistotyö, neulottu pitsi- tai palmikkoneuleen osa, pieni nypläys yms. Vain taivas on rajana ja yhdellä investoinnilla saa itselleen aivan oman näköisensä, muunneltavan korun.  =)
Tähän loppuun vielä blogikissa Minni, joka päätti vallata nukkumapaikakseen projektipussini. =)

Erittäin hyvää helmikuun alkua toivotellen,

Pirjo

4 kommenttia:

  1. Ihania juttuja sinulla taas täällä. Tuo koru on ihan huippu. Itse en kyllä varmaan jaksaisi tehdä mitään noin pientä. Mutta säästöidea on loistava. Sitä pitää jotenkin soveltaa.

    VastaaPoista
  2. Saitpa paljon upeita lankoja.
    Tuo koru on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  3. Wau, mitkä tuliaiset! Ja tosi kaunis koru!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanat vanhemmat sinulla:)
    Inkku

    VastaaPoista