maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vlad ja kuukauden joulupallo

Toisena valmistunut KyJy #18 aloitettu Vlad huivi (Ravelry linkki) pääsi pingoituksesta juuri äsken. Hieman hymyilytti tuota linkkiä etsiessä, sillä Ravelryssä olevissa kuvissa tämä huivi on todella paljon isompi, vaikka perus pohjakuvioiden määrä näyttää olevan aivan sama kuin minulla. Eli muistiin ihan itselle, että kannattaa seuraavalla kerralla tehdä isommilla puikoilla =) Lankana tässä kevään SNY kierroksella saamani Hot Socks Luxor, puikot 4,0 ja painoa tälle tuli 84g, joka tarkoittaa metreinä 353 m.
Tässä kuukauden joulupalloni. Parannusta edelliseen palloon on tullut huomattavasti. Tässä kaikki sivut olivat yhtä kuvauksellisia, joten tällä kertaa ei tarvinnut tarkkaan valita miten pallon kuvaan asettelee ;) Vieläkin on käsiala paljon tieukempaa tuossa kirjoneule kohdassa kuin ihan valkoisessa, mutta oppia ikä kaikki.

Viikonlopun olimme mökillä rentoutumassa ja sitä kyllä tarvittiinkin. Onneksi vältyimme siltä lauantain ja sunnuntain välisen yön ukkosmyräkältä. Tytöt pulikoivat koko lauantain järvessä. Heitä sai oikein käskeä sieltä välillä pois, sillä koko päivän auringossa ei kuitenkaan ole ihan sopivaa. On se kumma, että mökkeillessä voi aivan helposti nukkua vaikka 12 tuntia putkeen, mutta kotona ei siitä ole toivoakaan. =)

Seuraavaksi työn alle päätyi Fan Tastic Shawlette. Luulen, että teen molemmat huivit peräjälkeen valmiiksi, sillä silloin malli on vielä muistissa ja tämä huivi tuntuu erittäin nopealta tehdä. Katsotaan nyt vielä kuitenkin kuinka nopea se oikeasti on ;)

Rauhallista viikon jatkoa!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen KyJy uunista ulos

Juuri tuli pääteltyä ensimmäinen valmistunut KyJy 2012 työ. Haruni huivi lankana ohutta Regiaa ja sitä kului kiitettävät 134g eli noin 530 m. Puikot 3,5. Tein tuota alun lehtikuviota 16 kerrosta enemmän kuin alkuperäisessä mallissa enempää en uskaltanut kokoa kasvattaa, sillä tuo reunapitsi vie todella paljon lankaa.Ja lankaa jäikin noin 16g. Kivä nyssäkkä ensi kevään jämäkuuhun =D

Nyt vaan pitää päättää laittaako tämän omaan huivikokoelmaan (olisi sitten jo numero 14) vai mihin... No se joulu on tulossa tänäkin vuonna, joten vaviskaa sukulaiset ja ystävät... Huiveja näyttää tänäkin vuonna tulevan pakettien täytteeksi ;)

Hyvää alkanutta viikkoa. Toivottavasti se on aurinkoisempi kuin tämä maanantai täällä etelässä :)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Lankaa!!!!

Siskoni toi Tuurin kyläkaupasta tuliaisia. Hän kävi perheensä kanssa lomallaan kiertämässä ympäri Suomea ja matkan varrelle osui myös tämä nähtävyys. Super siskoni toi kesän parhaat tuliaiset. Heiman kyllä vihjailin tuliaistoivetta ennen heidän matkaa ja tämä oli tulos.
Ihanan väristä pehmeää akryylilankaa kaksi valtaisaa kerää =) Hieman jo tuolla alitajunnassa joku vihjailee mitä näistä syntyy, mutta ensin on saatava jokunen KyJy työ valmiiksi. Hei KyJyilijät tiesittekö, että jouluun on enää 22 viikoa aikaa! Pitikin mennä laskemaan se kalenterista, sillä iski pieni paniikki, kun yhtään työtä ei ole vielä valmiina ;) Ei sentään. Eihän sitä onneksi nurkkaan joudu seisomaan jos kaikkea ei valmiiksi ajoissa saa.

Tänään tuli ylitettyä itsensä erään rajapyykin verran.Olen jo vuosia sitten päättänyt, että KEHÄ I tien eteläpuolella en autolla aja, kuin korkeintaan Helsingistä pohjoiseen päin. No kuinkas kävikään... Ihana työkaverini oli ottanut lehdestä talteen ihan minua varten Oulunkylän Lankamaailman ale-mainoksen ja se poltti paripäivää työpöydällä... Tänään sitten pakkasin tytöt autoon ja suuntasin hieman etelämmäksi kuin koskaan ennen ;) Sinnehän on erittäin helppo löytää, mutta olen yrittänyt välttää sinne ajamista jo sen takia, että tiedän meneväni ihan sekaisin siitä lankamäärästä.
Tässä tulos. Villa, puuvilla ja sekoitelankoja löytyi tosi kiva valikoima. Niin ja jos nyt tunnustamaan ruvetaan niin enhän minä tietenkään oikeastaan mitään yhtä kerää ostanut... Tässä on siis näytekappaleet siitä kassillisesta, joka ihan hyppäsi koriin mukaan =) Ja ihan tosissaan oli ajatuksena myös syksyn SNY kierros, jospa tästä kasasta olisi jotain, mitä siinä saisi laitettua eteenpäin.

Ja tietenkin mitä äiti edellä sitä tytär perässä:

Nuorimmainen aloitti oman lankavaraston kartuttamisen tälläisellä valikoimalla. Äitiinsä tullut. Nyt vielä pitäisi kehitellä jonkinlainen säilytysjärjestelmä neidille, ettei käy ihan niin köpelösti, että Minni-kissamme löytää langat ja seuraavaksi onkin olemassa vain tosi iso solmu =) Siinä touhussahan se pikku riiviö on jo erittäin kunnostautunut ;)

Ensimmäinen KyJy toivottavasti valmistuu tässä lähipäivinä. Haruni-huivi on siinä vaiheessa, että reunapitsiä pitäisi alkaa tekemään eli enää vain 28 kerrosta +  päättelykerros... Mutta sen kokonais silmukkamäärän tietäen ei yhden kerroksen tekeminen ole kovinkaan nopeaa. Samoin kuukauden joulupallo pitäisi tehdä, kun vielä on tätä kuukautta jäljellä. ;)

Nyt pitää viedä pyykit ulos kuivumaan ja ryhtyä tekemään jotain hyödyllistä. Minulle on iskenyt niin paha tapa jäädä koneelle istumaan ja katselemaan/lukemaan teidän ihania blogejanne. Muuten hieno juttu, mutta valitettavasti silloin ei saa mitään aikaiseksi. Tämä on taas niitä päiviä, jolloin tuntuu, että olisi kiva jos tunteja olisi enemmän kuin 24 päivässä.

Hei, käykääpä osallistumassa sivupalkissa ylhäällä oikealla näkyviin arpajaisiin!

Hyvää ja aurinkoista lauantaita kaikille!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Shoppailua

Juju kerhon kuukauden kirja "Ompele pitsejä ja pellavaa" kolahti eilen postiluukusta. Hieman liian romanttista minun makuuni, mutta eiköhän tuosta jotain ideoita voi napata... Tai sitten on aika tehdä pieni arvonta??? No nappipussit pelastivat kaiken =) Nimimerkillä " nappifrikki-intoilija" ;)

Eilen kävin Prismassa viikonlopun ruokaostoksilla ja sieltä löytyi myös mukaan pieni kasa lankoja.
Red Heartin Bella akryylilangat oli euron kerä ja Novitan Miami 2 euroa kerä. Nämä menevät suoraan neulottavien ötököiden lankalaatikkoon. Kaksi kerää turkoosia 7 Veljestä lankaa hyppäsi myös mukaan =) Sen verran turkoosista pitäviä ihmisiä lähipiirissä, että piti varmuudeksi mukaan ottaa. Jos näitä on lankalaarissa vielä tilipäivän aikoihin niin pitänee ostaa jonkin verran lisää, mutta tältä erää on pakko jättää tähän.

Tänään on laiskotus iskenyt. Viikko töissä ja olen aivan puhki. Onnen aihe on 4 viikkoa kestänyt karkkilakko. Tämä sujuu ehdottomasti paremmin kuin vuosi sitten päätetty lankalakko, joka oli pakko lopettaa melko pikaisesti. koska vieroitusoireet olivat niin pahat.

Karkkia olen mättänyt kaksin käsin puolet elämästäni ja kaksi ensimmäistä viikkoa meni niin, että pahimmillaan olen seissyt keittiössä kuiva-ainekaapin edessä pitäen raesokeripurkkia kädessä ja miettien pitäisikö tähän alentua pahimmissa sokerinhimossa, mutta pysyin kovana enkä antanut periksi. Nyt sitä ei edes oikeastaan tee karkkia mieli lanikaan ja pahimpaan makean nälkään voi käydä yhä ottamassa pari paahtoleipää mansikkahillolla tai sitten muroja mansikkakeitolla. =)

KyJy:stä on työn alla Haruni huivi. Päätin jättää tuon edellisessä postauksessa esittelemäni liivin hautumaan, sillä hieman vielä potuttaa se, että piti purkaa se edellinen tekele. Ja huivi kuukaudessa pitään mielen virkeänä... Jep, kyllä aina löytyy sanonta, jonka voi muokata omaan fiilikseen sopivaksi ;) Liivi kyllä tulee työnalle piakkoin, sillä siinä on aika kiva lehtikuvio. Melkein mallikerran olen siitä kerennyt jo neulomaan, mutta ajattelin tehdä jotain yksinkertaisempaa, jossa ei tarvitse kokoajan vahtia etenemistä ja ottaa tyttöjen nukkumaan mentyä taas hyvän asennon sohvalla ja jonkin elokuvan hyllystä niin siinä saa sitten renotutua.

Nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä siivoamaan tuota esikoisen huonetta. Neiti ei vieläkään oikein osaa laittaa tavaroita paikolleen, joten pakko se on itse jotain asialle tehdä jos siellä siistimpää haluaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!



torstai 12. heinäkuuta 2012

Voihan purkoosi

Aina ei asiat mene kuten on suunnitellut. KyJy #17 aloitettu Sorrel liivi muuttui eilen illalla valtaisaksi lankakeräksi ja päätyi pikaisen mietinnän jälkeen aivan toisen liivin aloitukseksi. Olisihan sen tähän ikään mennessä pitänyt jo oppia, että langan vaihtaminen ihan noin vain - varsinkin pellavalangasta villalankaan - ei onnistu helposti.
No tässä se sitten on uusi aloitus tälle langalle. Hieman vain potuttaa, kun yli viikon työn joutui purkamaan, mutta ihan itse sinnittelin sillä ajatuksella, että kyllä tästä vielä hyvää tulee... Kunhan tulee pituutta tälle lisää niin se rupeaa laskeutumaan paremmin. =( No ei ruvennut.
Tälläinen siitä oli tulossa, mutta valitettavasti tuo ihanan pehmoinen lanka sai tämän mallin näyttämään päälläni aivan kuin olisin ollut entisaikojen tivolin voimamies. Valtaisat hauis- ja rintalihakset ;) No tuo Sorrel on niin kaunis malli, että pitää hankkia oikeaa lankaa siihen ja tehdä se sitten joskus toiste.

Kylläpä tuli ihan marmati marmati juttu :) Ei tämä nyt ihan noin paljon potuta.

Muuten elämässä ei kovinkaan erikoista ole tapahtunut. Maanantaina alkoi työt ja jotenkin sitä kuvitteli, että heinäkuussa olisi jotenkin rauhallisempaa, mutta kyllä sitä on joutunut töitä tekemään ihan kunnolla. Ihan kivaa, sillä aika kuluu ehdottomasti nopeammin kun on töitä. Olenkin sanonut, että viihdyn töissä paremmin, kunhan pöydälläni on pino tekemättömiä töitä odottamassa. Onpa aina kivempi päästä kotiin, nostaa jalat sohvalle, ottaa neule esiin ja rentoutua kun on ollut pientä stressin poikasta ;) Mutta kuitenkin vain pientä...

No nyt tämä lähtee rentoutumaan tämän uuden yrityksen kanssa ja huomaa noin viikon päästä, että en oikeasti omista sellaista vyötäröä, mitä tämä malli tarvitsisi ja se näyttää päälläni ihan makkarannahalta. Onpa kuitenkin tämä postaus valmiina, joten voin taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, että mitä minä sanoin =D

Toimeliasta torstaita toivotellen!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lirissä ollaan

Se on sitten KyJy:t aloitettu ja aloitukset kuvattu... =)

Töitä tuli aloitettua sellaisella kiireellä, että ei kovin ajatusta ajan käytölle jäänyt. Sen takia tässä lirissä ollaan... No tuleepa selväksi mitä todellakin teen loppu vuotena ;)
Ensinnäkin 6 kpl huiveja, vasemmalta; lila Vlad, SNY kierroksella saamastani Hot Socka Luxor langasta, ylempi punainen Haruni ,värjättyä Regiaa (ei kuitenkaan minun värjäämää), alempi punainen Tulips huivi The Knitter/36 lehdestä lankana BC Garnin Silkbloom extra fino, 2 "krokotiilihuivia" eli Fan Tastic Shawlette Freedom Spirit langasta ja Dominopala huivi Knit to be square kirjaa mukaillen. Lankana Fabel.
 5 paria perus villasukkia lankana Novita 7 Veljestä
Vasemmalta oikealle; Sorrel liivi The Knitter/44 lankana Schachenmayr Nomotta Alpaca, Novita Kevät 2012 lehden liivi lankana Novitan Silmu ja Kitten mohair, Pitsit puikoille kirjan Silja-hihatin lankana Shoppel Wollen Lace ball, Novitan Kesä 2012 lehden liivi lankana kaksinkertainen Rose Mohair ja Cacao jakku lankana Teeteen Cacao
The Knitter/41 A light, lazy- kauluri lankana Cascade Yarnsin Alpaca lace, The Kintter/38 Glimpse-kauluri lankana Regian Lace, Novitan Syksy 2011 lehden tyynynpäällinen lankana Isoveli, ja viimeiset 2 on neulottuja leluja yms. Yms siksi, että pitäisi tehdä vielä muutaman tiskirätti sekä ne neulotut joulupallot 1/kk eli ajatuksena on harjoitella sitä minulle niin epämiellyttävää kirjoneuletta. ;)


Joo siis lirissä ollaan tämän kanssa... Mutta ylpeänä siitä, että vain seitsemään työhön on ostettu lankaa. Nuo 7 veljestä kerät sukkiin, Silmu lanka liiviin (Kitten Mohair löytyi varastosta) ja tuossa viimeisessä kuvassa oikealla ylhäällä oleva Red Heartin Helsinki lanka.
Kaikki työt onneksi mahtuvat lankoineen sekä ohjeineen yhteen arkkuun ja picknic koriin, joten keskeneräisiin ei ihan huku ja näistä sitten valitaan umpimähkään yksi kerrallaan valmiiksi tehtäväksi ??? =D

Olen tässä jotain muutakin saanut aikaiseksi, kuin vain aloituksia.

Nuorempi neiti halusi itselleen balettimekon. Pari kerrosta tylliä sekä kerros organzaan ja muutama tunti armotonta manailua (tylli kun tarvitsi yllättävän ison neulan koneeseen, muuten katkesi lanka). Neiti on onnellinen tästä ja se riittää minulle =)

Viimeinen lomaviikko sujui tehden ne kaikki muut asiat, joita ei aiemmilla viikoilla tullut tehtyä. Maanantaina kävimme elokuvissa katsomassa Ice Age 4 elokuvan ja ainakin me nauroimme itesemme aivan kipeiksi. Hauska oli. Tiistaina oli vuorossa Korkeasaari.
Manuli
Lumileopardi
Ruskeakarhu
Guanako, tässä vaiheessa tuli vain mieleen valtaisat lankakerät... mistäköhän syystä ;)

Ilma oli kaunis ja yllättävän paljon eläimiä oli näkyvillä.

Keskiviikko meni rauhoittuessa ja torstaina kävimme tyttöjen ja vanhempieni kanssa IHA-linesin laivalla merilounaalla/Helsinki risteilyllä. Ruoka oli erinomaista ja samoin seura sekä ilma. Tytöille tämä oli mahtava elämys, sillä he eivät ole käyneet mökki venettä suuremmassa aluksessa =) Kiitos äiti ja isä ihanasta päivästä!
Perjantaina kävimme niinkin eksoottisessa paikassa kuin kirjasto. Ovat tytöt siellä ennenkin käyneet, mutta muutama vuosi siitä on kulunut. Nyt kun nuorimmainen on innostunut lukemisesta niin mukaan tuli 6 Risto Räppääjä kirjaa. Yksi on jo luettu ja toista aloitettu. Luemme vuoron perään ääneen nuorimman kanssa, joten eiköhän nämä tule nopeasti luettua.

Loppu viikonlopusta menee sopeutuessa siihen ajatukseen, että maanantaina alkaa työt. Sopeutumista se kyllä tarvitseekin, sillä illat on mennyt valvoessa ja aamut nukkuessa. Ilma kun on lämmennyt jo sen verran, että ei meinaa illalla unen päästä saada kiinni ja maanantaina olisi aikainen herätys. No huomenna pitänee laittaa kello jo herättämään ajoissa, jospa maanantai sitten kuluisi jo vähemmän haukotellen =)

Hyvää ja rauhallista viikonloppua toivotellen.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

KYH valmiina

Viimeinen KYH työ tuli pääteltyä tänä aamuna. Yksi urakka takana ja toivottavasti aika moni muu vielä edessä =)

Ja tässä vielä viimeisestä työstä oma kuvansa. Lankana Regian Hand-due effect ja puikot ohjeesta poiketen kokoa 6. Sileää osuutta tein 12 kerrosta enemmän joten huivista tuli hieman isompi kuin ohjeessa ollut. Painoa huiville tuli harmistuttavat 102 g. Eli päättely kerroksella loppui kerä ja oli aloitettava hieman toista =)

Koko langankulutus KYH:ssä oli 974 g jos muffinsseja, virkattuja korvakoruja sekä virkattua koria ei oteta huomioon, sillä niitä en punninnut. Aika hyvin, ottaen huomioon, että ainoastaan Angry Bird lintua varten jouduin ostamaan keltaista lankaa =) Eli lankavarastoja tuli tyhjennettyä 824 g. Sama tyyli jatkukoon myös KyJy:ssä ja suurimman osan olenkin aloittanut jo varastosta löytyvistä langoista.

Tässä vielä lista töistä, jotka tein KYH 2012:

1. Virkatut korvakorut
2. Virkatut korvakorut
3. Mini muffinssit
4. Ruffled Wristwarmers ranteenlämmittimet
5. Victorian fingerless gloves kämmekkäät
6. Emman sukat
7. Treasured neckerchief huivi
8. Tintin tiskikukka
9. Tiskikukka
10.Virkatut korvakorut
11. Virkatut korvakorut
12. Virkattu kori
13. Jennyn sukat
14. Junasukat
15. Vauvan myssy
16.virkattu kesähattu
17.Tyynen patalaput
18.Hiuspanta
19.Joulupallo
20.Tiskikukka
21.Tiskikukka
22.Angry bird lintu
23.Huivi Modasta/ Lazy Katy

Hyvää tätä alkavaa viikkoa!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Angry Bird

KYHäilyt alkaa valmistumaan. Vihainen lintu on nyt bongattu takapihan orrella istumassa.

Kroppana Novitan 7 veljestä, loput langat mitä nyt sattui sopivan väristä löytymään. Joudun varmaankin tekemään vielä toisen, sillä neidit alkoivat tappelemaan kumpi tämän saa. Ja kaikki kun alkoi siitä, että en halunnut ostaa kaupasta tälläistä, kun "senhän osaa myös tehdä itse". Tämä tipu vain osoittautui kaikkein monimutkaisimmaksi KYH työksi =) Ei nyt muuten, mutta kun ohje oli oma niin joutui muutamat kerrat tekemään uusiksi, kun heti ei tullut sellaista mitä oli tarkoitus ;) Painoa tälle tuli noin 58g ilman täytettä.

LazyKaty -huivi eli se Moda 4/2011 ollut ohje on pingoituksessa tuolla kellarissa, joten sen päättelyn jälkeen on kaikki KYHäilyt valmiit ja sitten voi keskittyä KyJy töihin.

Viimeinen viikko kesälomaa alkamassa ja ei hajuakaan mitä tekisi lomailun merkeissä. Tyttöjen kanssa olemme menossa leffaan katosmaan Ice Age 4, mutta siihen ei lomasta kovinkaan montaa tuntia kulu, joten jotain pitäisi keksiä. Mutta se on ensiviikon murhe.

Rauhallista sunnuntain jatkoa.