lauantai 21. heinäkuuta 2012

Lankaa!!!!

Siskoni toi Tuurin kyläkaupasta tuliaisia. Hän kävi perheensä kanssa lomallaan kiertämässä ympäri Suomea ja matkan varrelle osui myös tämä nähtävyys. Super siskoni toi kesän parhaat tuliaiset. Heiman kyllä vihjailin tuliaistoivetta ennen heidän matkaa ja tämä oli tulos.
Ihanan väristä pehmeää akryylilankaa kaksi valtaisaa kerää =) Hieman jo tuolla alitajunnassa joku vihjailee mitä näistä syntyy, mutta ensin on saatava jokunen KyJy työ valmiiksi. Hei KyJyilijät tiesittekö, että jouluun on enää 22 viikoa aikaa! Pitikin mennä laskemaan se kalenterista, sillä iski pieni paniikki, kun yhtään työtä ei ole vielä valmiina ;) Ei sentään. Eihän sitä onneksi nurkkaan joudu seisomaan jos kaikkea ei valmiiksi ajoissa saa.

Tänään tuli ylitettyä itsensä erään rajapyykin verran.Olen jo vuosia sitten päättänyt, että KEHÄ I tien eteläpuolella en autolla aja, kuin korkeintaan Helsingistä pohjoiseen päin. No kuinkas kävikään... Ihana työkaverini oli ottanut lehdestä talteen ihan minua varten Oulunkylän Lankamaailman ale-mainoksen ja se poltti paripäivää työpöydällä... Tänään sitten pakkasin tytöt autoon ja suuntasin hieman etelämmäksi kuin koskaan ennen ;) Sinnehän on erittäin helppo löytää, mutta olen yrittänyt välttää sinne ajamista jo sen takia, että tiedän meneväni ihan sekaisin siitä lankamäärästä.
Tässä tulos. Villa, puuvilla ja sekoitelankoja löytyi tosi kiva valikoima. Niin ja jos nyt tunnustamaan ruvetaan niin enhän minä tietenkään oikeastaan mitään yhtä kerää ostanut... Tässä on siis näytekappaleet siitä kassillisesta, joka ihan hyppäsi koriin mukaan =) Ja ihan tosissaan oli ajatuksena myös syksyn SNY kierros, jospa tästä kasasta olisi jotain, mitä siinä saisi laitettua eteenpäin.

Ja tietenkin mitä äiti edellä sitä tytär perässä:

Nuorimmainen aloitti oman lankavaraston kartuttamisen tälläisellä valikoimalla. Äitiinsä tullut. Nyt vielä pitäisi kehitellä jonkinlainen säilytysjärjestelmä neidille, ettei käy ihan niin köpelösti, että Minni-kissamme löytää langat ja seuraavaksi onkin olemassa vain tosi iso solmu =) Siinä touhussahan se pikku riiviö on jo erittäin kunnostautunut ;)

Ensimmäinen KyJy toivottavasti valmistuu tässä lähipäivinä. Haruni-huivi on siinä vaiheessa, että reunapitsiä pitäisi alkaa tekemään eli enää vain 28 kerrosta +  päättelykerros... Mutta sen kokonais silmukkamäärän tietäen ei yhden kerroksen tekeminen ole kovinkaan nopeaa. Samoin kuukauden joulupallo pitäisi tehdä, kun vielä on tätä kuukautta jäljellä. ;)

Nyt pitää viedä pyykit ulos kuivumaan ja ryhtyä tekemään jotain hyödyllistä. Minulle on iskenyt niin paha tapa jäädä koneelle istumaan ja katselemaan/lukemaan teidän ihania blogejanne. Muuten hieno juttu, mutta valitettavasti silloin ei saa mitään aikaiseksi. Tämä on taas niitä päiviä, jolloin tuntuu, että olisi kiva jos tunteja olisi enemmän kuin 24 päivässä.

Hei, käykääpä osallistumassa sivupalkissa ylhäällä oikealla näkyviin arpajaisiin!

Hyvää ja aurinkoista lauantaita kaikille!

3 kommenttia:

  1. ihania lankoja! olen itsekin menossa helsinkiin (enemmän blogissani) ja ajattelin käväistä lankamaailmassa jos vaan suinkin ehdin. :)saa nähdä!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania lankoja!!

    Minullakin on taipumus jämähtää tähän koneelle aamuisin, mutta minulla on nykyisin aika tarkka aikataulu. Viimeistään kello 10, pitää laittaa astian- ja pyykinpesukone päälle!! (Ei se aina toteudu...)

    VastaaPoista
  3. Hyvä vinkki! Mä asun näköjään liian lähellä huomatakseni :)

    VastaaPoista