torstai 29. elokuuta 2013

Syyskuuta odotellessa

"Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä unelmistaan totta." Lukee tässä ihanassa kortissa, jonka tämän syksyn Salainen Neule Ystäväni on lähettänyt. Kiitos, kiitos paljon kortista =D

Tämä kortti tuli kuin herätyksenä, sillä tajusin juuri, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Nyt on ruvettava toimimaan. Ne unelmat odottavat vielä toteutumistaan.

Koko elokuu on mennyt kuin unessa. Joku ihme syysflunssa iski ja viime viikonloppu meni aivan kirjaimellisesti nukkuessa. Naureskelinkin töissä maanantaina, että tuli nyt testattua tosi elämässä se, miten liian pitkät päiväunet saa aikaiseksi liian lyhyet yöunet. Perjantaina, kun tulin töistä kotiin ajattelin mennä päiväunille, sillä väsytti niin paljon. Heräsin sitten aamulla klo 4:59, kävin pesemässä hampaat ja jatkoin unia. Eli 12 tunnin päiväunien jälkeen jaksoi nukkua vain 3,5 tunnin yöunet. ;)

Nyt on kyllä viimeinen aika ruveta tekemään KyJy töitä valmiiksi ja sitten tuli myös yksi extra huivi valmistettavaksi. Olen kyllä tiennyt jo viime keväästä, että työkaveri on lähdössä pois, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa läksiäishuivia... No läksiäiset on huomenna ja niin pitkälle olen päässyt, että olen ostanut kahdet langat, joista rouva saa huomenna valita kummasta haluaa huivin. Onneksi posti kulkee. Ihan hävettää tämä saamattomuus käsityörintamalla.

Jotain olen sentään aloittanut. Nimittäin Roosan lenkittämisen. Kävelemme nyt joka ilta sellaisen 30-45 min lenkin. Josta Roosan mielialasta riippuen kolmannes- yli puolet ajasta menee siinä, kun vedän tuota koirimusta takanani. Se kun on laiskistunut niin, että ei viitsisi kävellä minnekään. Tuleepahan minulle enemmän kuntoilua, kun saan vetää 45-kiloista koiraa perässäni ;) Jos Roosa saisi päättää olisi se ketjun päässä pihalla loikoilemassa tai mökillä juoksemassa vapaana.

Erittäin hyvää alkavaa viikonloppua kaikille. Toivotaan, että syyskuusta tulee käsityöntäyteisempi. Ainakin kansalaisopistoon tuli jo ilmottauduttua =D

perjantai 9. elokuuta 2013

Voi ihanuutta!

Katsokaa mitä ihanaa posti toi!
Ama blogista Aman käsityöt lähetti minulle näin kauniin kassin palkinnoksi Virkkausringin Virkkuut ulos tempauksen arvonnassa. Suuri kiitos vielä tätä kautta. Tämä kassi on ihana, juuri sopivat värit minulle !

Olen kärsinyt helteestä tämän viikon ja mitään ei jaksaisi tehdä. Tytöillä alkaa koulu maanantaina ja tuntuu, että he oikein yrittävät saada kaaosta aikaiseksi päivisin, jotta illalla ei pysty muuta tekemään kuin siivoamaan. Nytkin on olohuoneen lattia täynnä Legoja... Onneksi alkaa se koulu. Neideillä ei koulun alettua ole niin paljoa aikaa enää sotkea (toivottavasti)

Ihmetyksen alla on myös jo useamman elokuun kestänyt ongelma. Juuri kun saa pähkäiltyä ja aloitettua KyJy työt niin joka puolelta löytyy uusia ihania ohjeita, joita haluaisi tehdä. Ravelry:n tuli juuri Heidi Bearsin ihana afrikankukka poni ohje. KyJyssä kun olen juuri aloittanut kaksi Happypotamusta. Kuvaa en oleponista  edes uskaltanut tytöille näyttää, sillä muuten en mitään muuta tekisikään kuin afrikan kukkia. Jos nyt Jennylle joululahjaksi saisi tuollaisen virkattua???

Enkä edes tiedä montako LazyKaty huivia olen tähän mennessä jo tehnyt, mutta kyseisen huivin suunnittelijalta ilmestyi uusi versio huivista ja sekin huutaisi päästä puikoille. Sekä ponin että huivin ohje on jo ostettuna.

Jotenkin tuo KyJy toimisi minulla paremmin, jos pakollisia aloituksia heinäkuun loppuun olisi 10-15 ja loput voisi aloittaa lokakuun loppuun mennessä. Silloin olisi aikaa muuttaa mieltään töiden kanssa. Kun kaikkialta tulee uusia ideoita valtavalla vauhdilla. Ja aika ei riitä millään kaiken tekemiseen.

Päätin jo Facebookissa vähentää runsaasti käsityöryhmiä, johon kuulun. Muutamissa käyn todella harvoin ja osa on sellaisia, että jostain syystä ryhmän jäsenet päätyvät tappelemaan keskenään jostain melko turhanpäiväisestä asiasta. Mutta samalla tuo järkyttävä uusien töiden tuleminen sille "to do" listalle vähenee. ;)

Nyt lähden neulomaan jotain sohvan nurkkaan ja kohta ajan tytöt nukkumaan, jotta minun leffailta voi alkaa.

Hyvää viikonloppua kaikille!