Näytetään tekstit, joissa on tunniste SNY syksy 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SNY syksy 2013. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. joulukuuta 2013

Ihan haikea fiilis

Tänään se tuli, SNY-kierroksen viimeinen paketti. Tuli ihan haikea fiilis sitä avatessa, sillä minun SNY:ni on kyllä ollut niin ihana, että olisin toivonut kierroksen jatkuvan vielä ;)
Paketista löytyi kolme kerää Virkkauslankaa, kynttilöitä, teetä (tuo violettipussinen Traditional afternoon tea on suosikkiani), Marianne sekoitus karkkeja ja kaunis kortti. Kiitos!

Tässä välissä kysymys. Tuo punaraidallinenhan on aina ollut Marianne, siniraidallinen oli aiemmin Marimint, mutta mitä tuo oranssiraidallinen oli nimeltään? Muistaako kukaan vai oliko sillä mitään omaa nimeä? Tälläisiä elämän pieniä asioita, joita vain alkaa pohtimaan =)

Mutta itse asiaan. Ihanainen SNY:ni paljastui tämän paketin mukana ja hän on Nenniamalia eli Jenni blogista Elämän pieniä iloja. Suuri kiitos sinulle tästä syksystä. Upeita paketteja jokainen ja aina saapuneet juuri siihen hetkeen, kun eniten on piristystä tarvinnut. Erittäin hyvää Joulua sinulle!

Minun "suuri" haaveeni on jo pitkään ollut "oman" huivin suunnitteleminen. Jotenkin kuvittelin istuvani ruutuvihkon edessä ja pureskelevani lyijykynän päätä pähkäillessäni miten kyseisen huivin mallikerta tulisi tehdä. No pari kertaa yritin, mutta eihän siitä mitään tullut. 10 minuuttia ja jo piti lähteä jonnekkin muualle. No tuo haave odottaa vielä toteutumistaan, mutta sitä ennen syntyi tälläinen
Ei tämä nyt mitenkään suunniteltu ole, mutta tämä on ensimmäinen huivi ilman mallia, jonka olen tehnyt. Kokoa tuli noin 150*75 cm ja lankana Novitan Huurre, jota oli mielettömän ihana virkata.
Tämä on lähdössä entiselle työkaverille ja on toivottavasti perillä ennen joulua.

Se mistä nyt olen todella ylpeä on tässä.
Nuoremman neidin koulusta tuomat käsityöt. Vaaleanpunainen pupu ja kaunis ryijy, jota saan nyt kuulemma lainata =)
Tajusin juuri, että en ole varmaan puoleen vuoteen esitellyt mitään ostamaani. Se ei tarkoita sitä etten olisi ostanut mitään, mutta jostain syystä se on nyt jäänyt tekemättä. Rupesiko itseä nyt hävettämään tämä parantumaton lankaholismi? Tasaisesti olen ostellut kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, mutta nyt päätin ostaa itselleni joululahjan. Nuo KnitPron virkkuukoukut kun ovat kuin karamellit ja lankaahan ei koskaan voi olla liikaa???  Oli vähällä etten hankkinut kahta settiä virkkuukoukkuja, sillä ajattelin tuollaisen setin sopivan hyvin mökille, sinne kun on tarkoitus koota "survival kit" ensi kesäksi. Tämä tuntui tarpeelliselta, jos kävisi niin hassusti, että unohdan jonkun kerran ottaa käsityön mukaan. Se on kyllä yleensä se ensimmäinen pakattava, mutta koskaan ei voi ottaa liian varmanpäälle, kun on kyse käsitöistä ;)

 Hyvää viikonjatkoa kaikille. Viikonloppuna lupailen käynnistää arvonnan, sillä sitä en olekkaan pitänyt aikoihin.

torstai 5. joulukuuta 2013

Ihana yllätys

Ihanalta SNY:ltäni tuli välimuistaminen. Oletkos ajatustenlukija siviiliammatiltasi??? Täällä kun on mitattu puikkoja jo jonkin aikaa työntömitalla, kun omat puikkomittani olen hävittänyt ties minne. Niitä pitäisi olla kuminauhalla seinään kiinnitettynä joka huoneessa ja vielä muutama ylimääräinen  =D

Ja tuo puikotin. Juuri ihailin niitä uusimmassa Modassa ja mietin, että tuollaiset pitää saada, kun niin paljon neulon sukkia ja niitä mukana kuljettelen. En voi  muuta kuin kiittää ja kumartaa. Kiitos rakas SNY:ni. :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ensimmäinen adventti

Tänään sai avata ensimmäisen joulukalenterin luukun. Ei jännittänyt yhtään, sillä joulukalenteri oli ihan itse tuunaamani laatikosto. =)

Toissa kesänä ostin tytöille laatikostot, joihin sai laittaa kaikkea pikku tilpehöörejä ja eipä tämä vanhempi omaansa kovinkaan käyttänyt. Hieman maalia pintaan ja sitten servetistä kuvia ja lakalla kiinni. Kontaktimuovilla molempien tyttösten etukirjaimet (sekä omani) ja joulukalenteri oli valmis. Aamuisin sieltä saa sittten kurkata mitä tonttu on edellisenä yönä sinne piilottanut ;)

Neidit tarvitsivat uudet talvikengät ja viime talvesta viisastuneena, kun nuorimmaiselle sai ostaa kolmet talvikengät (siis ei todellakaan kannata ostaa halpoja kenkiä lapsille, jotka kuluttavat aikaansa edelleen lumihangessa riehumalla) päädyttiin kunnon Kuomiin. Aamukiireitä helpoottaaksemme askartelimme tunnistusta auttavat koristeet saappaisiin.
Kirkkaan värisiä nauhoja ja heijastin naura. Näistä neidit tunnistavat omansa. =)
From dawn till dusk- huivi valmistui ja toista viikkoa sitten, mutta vasta nyt sain sen pääteltyä. Päättelyä olikin huimat kaksi langanpäätä. Lankana oli ihana Cascade Yarnsin Heritage Silk, malli ja lanka oli lokakuun Salainen neyleystävä taikapallosta. Mielettömän ihanan tuntuista lankaa neuloa ja valmiista huivistakin tuli niin pehmeä.
Tässä vielä kuvaa eilisaamulta. Lähdin Roosan kanssa lenkille ja auringonnousu oli mahtavan näköinen. Ei tuo taivas ihan oikeasti tuon värinen ollut vaan jonkin verran vaaleampi. Luulisin, että se on tuo vastavalo, joka teki tepposet. Upean värinen kuva siitä kuitenkin tuli.

Rauhallista ensimmäistä adventtia kaikille. =)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Marraskuun paketti

Voi sinä SNY:ni, olet ihana. Et tiedäkään kuinka marraskuun paketti sai ilon pienten tyttöjen silmiin ja myös tämän hieman vanhemman tytön. ;)
Tuo konvehti määrä ja vielä Fazerin sinistä, joka on Emman suosikkia... Neiti on nyt äidin hyvä ystävä monen monta päivää =) Ja Fabel. Se on yksi suosikkilangoistani =) Heti se alkoi huutelemaan puikoille pääsyä ja olen niin ajatellut seuraavaksi työksi Veera Välimäen Color Affection huivia. Nyt pitää miettiä muut värit tähän sopimaan. Jos ottaisi pohjaväriksi mustan tulisi tämä Fabel kyllä hienosti esiin siitä. Kiitos SNY:ni, toivottavasti voit paremmin.

Lokakuun SNY paketista löytynyt huiviohje From Dawn till Dusk valmistui juuri saman paketin Cascade langasta ja pääsi pingoitukseen. Oli muuten valtavan ihanaa lankaa neuloa.

En tiedä miten ihmeessä sen alku saattoi olla sellaista takkuamista, sillä jostain syystä iski paniikki kolmen erilaisen, kolmen silmukan kavennuksen takia. Kunhan vain rupesi neulomaan ajatuksella niin huivi valmistui kuin itsestään. :) Ihan turhaan panikoin, sillä kavennukset olivat todella loogisia, kunhan vain sain ideasta kiinni. Eiköhän huivista tule kuvaa viimeistään viikonloppuna.

Innostuin niin tuosta viime kuun taikapallosta, joten osallistuin Facebookin Löysäpipoisten neulojien taikapallovaihtoon. Tälläisen pallon sain.
Lanka on Shoppelin Wunderkleks lankaa ja taikapallosta kuoriutui tälläistä.
Isoja nappeja, suklaata, tikkari ja myös kristallienkeli, joka jostain syystä ujosteli niin paljon, että ei tullut kuvaan mukaan. Johtuuko se siitä, että jouduin vahtimaan noita herkkuja haukkana, että saan ne kuvaan asti. Tämä vanhempi neiti kun oli sitä mieltä, että ne olisi kuulunut hänelle. Hannamari, jos satut täällä käymään kurkkaamassa niin paljon kiitoksia taikapallosta :)

Taikapalloilu on niin kivaa, että tuli jo ilmottauduttua Löydäpipoisten neulojien seuraavaankin taikapallovaihtoon.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

torstai 31. lokakuuta 2013

Limudisco

Ihan alkuun suuret kiitokset ihanalle SNY:lleni!
Posti kuljetti näin ihanan välimuistamisen. Vihko on sisältäkin niin suloinen, että kuinka sitä raaskii käyttää =) Mutta kyllä se käyttöön tulee ennenkuin neidit sen löytävät. Tämä ihanuus tuli viime viikonlopun merkkipäiväni kunniaksi ja siitä hyvästä sain myös tämän seuraavan kirjan.
Jo jonkin aikaa olen saanut lahjoituksina tölkkiklipsuja ja nyt ne on myös laitettava käyttöön. Aivan valloittava Tölkkidesign kirja, kiitos siskolleni =)
Tässä sitten todistusaineistoa tämän iltaisesta ajanvietteestämme. Kävin tyttöjen kanssa heidän koulullaan limudiscossa ja siellä saatiin vanhaan kunnon tyyliin leima käteen sisäänpääsymaksun suoritettuamme. Tytöillä oli hauskaa, mutta minä tunsin olevani aivan väärässä paikassa.

Nuorempi neideistä halusi aloittaa oman blogin. Hänellä on jo muutama vuosi sitten todettu vaikea dysfasia, (kielen kehityksen vaikeus), joten olen vain onnellinen, kun hän halusi alkaa kirjoittamaan. Äidin ohjeet olivat, että "Lue aina pariin otteeseen tekstisi ennenkuin julkaiset ja missään tapauksessa ei saa kertoa kuka olet tai missä asut" No neidille perustettiin oma blogi tuonne minun tunnusten alle, että voin hieman vahtia mitä hän julkaisee ja se löytyy nimellä Aliisan jutut. Hän odottaa kovin paljon kommentteja, joten siksi myös pieni mainos tänne. Mutta jos käytte kurkistamassa ja kommentoimassa niin rutkasti mielikuvitusta peliin. =)

Hyvää loppuviikkoa!

torstai 3. lokakuuta 2013

Vihreän taikaa

Tämä utelias ryntäsi heti töiden jälkeen postiin noutamaan pakettia, kun tänään tuli tekstiviesti kännykkykkään. Näin ihana lokakuun SNY-kierroksen taikapallo löytyi paketista kortin kanssa. (viltti on sitten ihan kuvausrekvisiittaa) ;)

 Virallisesti tästä pitäisi alkaa neulomaan ja sitä mukaan, kun kerä vähenee, paljastuu  kerään piilotettu salaisuus... Enhän minä nyt niin voi toimia...
Kerimis laite vaudilla kaapista esille ja toimeen. Cascade Heritage silk lankakerän syövereistä paljastui Ohje: from dawn till dusk-huiviin, kaksi Pepe-perry laksitsia, vihreää teetä,
 Kahdet erikokoiset silmukkapidikkeet,  silmukkamerkkejä ja eikö nuo spiraalit ole puikon päihin stopparit? =)Ihanan ihana vihreä paketti. Kiitos, kiitos ja kiitos! Se on kumma, kuinka jotkut langat ovat ihan kivoja, jotkut taas kuiskuttelevat vähän ja jotkut, niinkuin tämä, huutavat päästä puikoille ja työn alle. Huuto oli kova heti paketin avattuani.

Niin ja anteeksi, SNY:ni ihan unohdin kommentoida viime paketin teetä. Se on ihan hyvää, sillaista sunnuntai teetä, kun saa jouda hitaasti ja ei ole kiire minnekään =) Kiitos.

Juuri nyt lähden tekemään tarkastuskierrokseni, jota tässä jo viikon verran on joutunut kotona tekemään. Meille kun jostain raosta pääsee ampiaiset sisälle. Ne ovat kesän aikana tehneet vintille pesän ja nyt yrittävät ilmojen viiletessä tulla talvehtimaan sisälle lämpimään. Eilen vein kuusi ampiaista ulos tänään olen vienyt jo seitsemän.

Mutta sen jälkeen valtaan sohvan, luon silmukat ja rupean tekemään tuota huivia tästä ihanasta langasta :)

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Super SNY

Heissulivei, näin Super Hessua lainatakseni... =)

Posti toi tänään kortin iki-ihanalta SNY:ltäni. Kiitos!
Heijastin tulee todella tarpeeseen. Se on kumma kuinka äitinä pitää huolen, että lapsukaisilla on heijastimia, mutta itse... Niin ja kuten kirjoitit SNY-ihanainen, Roosan kanssa ulkoillessa tämä tulee tarpeeseen. Aamut ja illat ovat jo niin pimeitä, että heijastinta tarvitaan.
Kävin viikonloppuna Kansalaisopiston käpypitsi-kurssilla ja tässä elämäni ensimmäinen käpypitsi työ. Pitänee tärkätä, että sen saa roikkumaan jonnekin. Vaikka joulukuuseen, tytöt kun ovat jo useana vuotena halunneet koristella kuusen vaaleanpunaiseksi, joten tästä olisi hyvä aloittaa ;)

Parin viikon iltapuhde oli joululahjaksi tarkoitettu kaulahuivi, mutta metsään meni...
Lanka oli alkujaan sini/puna/valkoista. Sellaista "lippulankaa" ja olin valinnut värin ystävälle joululahjaksi, sillä hän on aikamoinen maailmanmatkaaja, jonka lempi matkakohde on Yhdysvallat. No huivi tuli melko nopeasti valmiiksi (nopeamminkin olisi tullut, mutta jotenkin on tuo laiskuus iskenyt) ja kuten miltei aina, laitoin valmiin huivin likoamaan hetkeksi veteen ennenkuin pingoitin sen ja voi itku sekä hammasten kiristys... Punainen sekä sininen päästivät väriä niin, että valkoinen muuttui likaisen-harmaa-vaalea-lilaksi... Kyllä potuttaa.

Laitoin maahantuojalle reklamaatiota asiasta ja heiltä tuli nopea vastaus, jossa sanottiin "langan ideaalisen pesulämpötilan olevan 40 astetta, kylmemmässä tummat värit saattavat päästää väriä ja kylmässä vedessä liottaminen on ehdottomasti kielletty".

Olipa pakko vastata, että en todellakaan liottanut kylmässä vedessä vaan kädenlämpöisessä, joka on minun mittapuullani hyvin lähellä tuota 40 astetta ja tuo huivi oli vedessä enintään 15 minuuttia, joten vesi ei missään nimessä kerennyt jäähtymään. Varsinkin kuin tämä tapahtui pesuhuoneemme lattialämmitetyllä lattialla. No katsotaan mitä siihen vastaavat. En tiedä pitäiskö tuo huivi vielä laittaa yksinään pyörimään pesukoneeseen ja katsoa kirkastuisiko väri siitä. Sinäänsä ei mitään haittaakaan voi asian suhteen tulla, sillä huivista tulee korkeintaan tasaisemman värinen ja pesukonekaan ei voi siitä enempää kärsiä, koska uusi kone on jo odottamassa paikalleen kantamista, joten vanha voi sitten tehdä "viimeisen palveluksen" tässä tapauksessa ;)

No turha on kaatunutta maitoa itkeä ja parempi jatkaa uusiin neuleisiin. Huomenna, torstaina, on illalla nypläystä, perjantaina saa vain olla, lauantaina on viimeinen päivä käpypitsiä ja sunnuntaina... Viimeinkin vapaapäivä, pitkästä aikaa. Silloin ajattelin vain olla ihan omissa oloissani. Perheelle jotain todella helppotekoista syömistä ja itseni ajattelin asetella sohvan nurkkaan sekä ottaa ihan rauhallisesti. Tässä on ollut sellaista juoksua ja vaarallisia tilanteita jo useamman viikon niin tuo lepo tulee ihan tarpeeseen.

Hyvähän se on suunnitella tuota, sillä mitä todennäköisemmin tulee jotain muuta ja suunnitelmat muuttuu. Mutta näillä unelmilla mennään eteenpäin. Hyvää loppuviikkoa kaikille ja suuri kiitos sinulle SNY:ni =)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Onni on...

Oma, ihana SNY =)

Kiitos ihanasta kortista ja jääkaappimagneetista =) Tuohon pöllöön tulee tyttöjen kuvat roikkumaan, sillä he ovat elämäni suurin onni :) Heidän uusimmat koulukuvansa kun tulivatkin juuri eilen tämän kirjeen kanssa. Miten osasikin tulla tämä juuri oikeaan aikaan piristämään.
Puolet perjantaista oli vietetty työkavereiden kanssa Espoon Bodomjärven läheisyydessä sijaitsevassa Kaisankodissa. Siellä vietimme hauskan urheilupäivän kisaillen kartanon kisoissa. Hauskaa oli ja tuli monta ylimääristä päivää elämään, sillä nauru raikasi sekä raitista ulkoilmaa piisasi :)

Kotona odotti ihana kortti SNY:ltäni ja sanon, että tämä Onni-pöllö kyllä tuotti onnea tänä päivänä ja rutkasti.
Tänään oli se koko viikon pelkäämäni harrastepäivä tyttöjen koululla. Yhdelle pöydälle laitoin esille valmiita sekä keskeneräisiä töitä, muutaman kirjan kanssa.
Toinen pöytä oli virkkaukseen.
Ja kolmas neulontaan.

Onni oli siinä, että kaikki oppilaat, jotka tulivat tutustumaan olivat aivan ihania sekä siinä, kun kaikki pöydät olivat täynnä niin aina oli lähellä aikuisia, jotka kerkesivät neuvomaan, kun vain ei kerennyt kaikkialle yhtäaikaa. Muutama tytöistä innostui niin, että eivät meinanneet lähteä seuraavaan tutustumis kohteeseen ja silloin annoin heille lankakerän mukaan. =D Neulontapöydässä oli viisi valmiiksi aloitettua neuletta jota sai kokeilla. Mutta suurin innostus oli virkkaukseen. Virkatun pätkänsä kun sai jokainen mukaan. Osa laittoi helmiä omiinsa koristukseksi, mutta useimmat olivat onnellisia virkattuaan ketjusilmukoita.

Hauskaa oli, mutta nyt ovat jalat ihan poikki eilisen ulkoilun ja tämän päivän seisomisen jäljiltä. jospa veisin Roosan lenkille ja sen jälkeen voinkin istua hetken sohvan nurkassa jatkaakseni jotain keskeneräistä työtä :)
Tässä vielä aamun maisemaa. Kyllä tämä syksy on ehdottomasti lempi aikaani. Näin mahtavia sumuja kun ei löydy, kun kunnon syysaamuisin.

Erittäin hyvää viikonloppua kaikille!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hän on täällä tänään...

Tai ainakin syyskuun SNY-paketti! En edes tajunnut syyskuun alkaneen ennekuin oli jo paketista saapumisviesti kännykässä =)

Eipä peremmin voinut kuukausi alkaa. Paketista löytyi kaksi kerää Nalle kesäkimppu lankaa, Pandan Kinuski Muru suklaalevy, valkoinen karhu teetä ja kaunis kortti. Kiitos SNYni =D

Aivan kuten kirjoitit, kyllä on kesäkimpussa syksyiset värit. Ja tee pääsee heti huomen aamulla maisteltavaksi. Kerron kyllä mitä mieltä olin :)

Suuren suuret kiitokset paketista. Tuo lanka kylllä jo huutaisi päästä puikoille, vaikka monen monta työtä on vielä kesken... Mutta katsotaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Erittäin hyvää viikon jatkoa kaikille!

torstai 29. elokuuta 2013

Syyskuuta odotellessa

"Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä unelmistaan totta." Lukee tässä ihanassa kortissa, jonka tämän syksyn Salainen Neule Ystäväni on lähettänyt. Kiitos, kiitos paljon kortista =D

Tämä kortti tuli kuin herätyksenä, sillä tajusin juuri, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Nyt on ruvettava toimimaan. Ne unelmat odottavat vielä toteutumistaan.

Koko elokuu on mennyt kuin unessa. Joku ihme syysflunssa iski ja viime viikonloppu meni aivan kirjaimellisesti nukkuessa. Naureskelinkin töissä maanantaina, että tuli nyt testattua tosi elämässä se, miten liian pitkät päiväunet saa aikaiseksi liian lyhyet yöunet. Perjantaina, kun tulin töistä kotiin ajattelin mennä päiväunille, sillä väsytti niin paljon. Heräsin sitten aamulla klo 4:59, kävin pesemässä hampaat ja jatkoin unia. Eli 12 tunnin päiväunien jälkeen jaksoi nukkua vain 3,5 tunnin yöunet. ;)

Nyt on kyllä viimeinen aika ruveta tekemään KyJy töitä valmiiksi ja sitten tuli myös yksi extra huivi valmistettavaksi. Olen kyllä tiennyt jo viime keväästä, että työkaveri on lähdössä pois, mutta jotenkin en vain ole saanut aikaiseksi aloittaa läksiäishuivia... No läksiäiset on huomenna ja niin pitkälle olen päässyt, että olen ostanut kahdet langat, joista rouva saa huomenna valita kummasta haluaa huivin. Onneksi posti kulkee. Ihan hävettää tämä saamattomuus käsityörintamalla.

Jotain olen sentään aloittanut. Nimittäin Roosan lenkittämisen. Kävelemme nyt joka ilta sellaisen 30-45 min lenkin. Josta Roosan mielialasta riippuen kolmannes- yli puolet ajasta menee siinä, kun vedän tuota koirimusta takanani. Se kun on laiskistunut niin, että ei viitsisi kävellä minnekään. Tuleepahan minulle enemmän kuntoilua, kun saan vetää 45-kiloista koiraa perässäni ;) Jos Roosa saisi päättää olisi se ketjun päässä pihalla loikoilemassa tai mökillä juoksemassa vapaana.

Erittäin hyvää alkavaa viikonloppua kaikille. Toivotaan, että syyskuusta tulee käsityöntäyteisempi. Ainakin kansalaisopistoon tuli jo ilmottauduttua =D