keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syyskuun paketti

 Uteliaana ihmisenä oli heti töistä tultua lähdettävä hakemaan syyskuun SNY pakttia, sillä pakettikortti löytyi päivän postin seasta. Olenpa täällä aika sanattomana, kiitos hyvä SNY:ni! Paketista oli vaikka mitä ja aivan mieleistä ihan kaikki :) Sieltä löytyi kerä punakirjavaa 7Veljestä Raita lankaa (tästä muuten tulee villasukat minulle, jo väri lämmittää niin paljon, että ei voi epäonnistua), helmiä, -sekä punaisia siemenhelmiä, että ruskeita isompia-, servettejä, Uskollinen ystävä teetä, neljä punaista Royal patukkaa, kynttilä, valtaisan kaunis itse tehty kortti ja vielä tuo perhonen...
Siis katsokaa tätä! Tämä niin osui ja upposi... Olen aivan heikkona näihin valokuitu esineisiin minusta ne vain ovat niin ihania, varsinkin pimeässä. Ihan toiseksi parasta kynttilän liekin jälkeen =) Ihana paketti, kiitos vielä kerran.

Mitäs muuta tässä on tapahtunut... Syyskuu alkoi ja aamut ainakin ovat jo reippaasti pimeämpiä. Ei meinaa millään päästä aamuisin sängystä ylös, kun tuntuu siltä, että pitää nousta ihan yöllä. Vaikka heräämisaika ei ole muuttunut miksikään.

KyJy tilanne näyttää nyt siltä, että valmista ei tule kun ei jaksaisi mitään tehdä. Liivi nro1 on kokoamista vaille valmis sekä viimeiset villasukat odottavat päättelyä. Eli miltei puolessa välissä tätä tempausta. Ajatukset vain ovat jossain muualla ja kun nyt on kokeiltu tätä "tehdäänpä isompia töitä" versiota KyJy:stä niin ensi vuotta ajatellen kannattaisi varmaan mennä siitä, mistä aita on matalin ja tehdä vain tarvittavat ja sitten niitä kaikkia muita, mistä tulee vain haaveiltua tässä samalla =D Eli tulipa nyt haukattua aivan liian iso palanen tälle syksylle. Mutta luulenpa, että menen aloittamaan jotain lämmittävää omalle salaiselle neuleystävälleni johonkin tulevaan pakettiin ja unohdan koko KyJy:n hetkeksi.

Täytyy vielä myöntää, että edellisellä kerralla kun valittelin inspiraation puutetta niin heti seuraavalla viikolla tuli tehtyä montakin työtä urakalla valmiiksi, joten ehkäpä sellaista sysäystä tässä kaipaillaan tällä edellisellä tekstillä ;)

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille ja lämmin halaus sinulle rakas SNY:ni!


9 kommenttia:

  1. Voi kiitos halauksesta. Se lämmittää kovasti mieltäni. Mukavaa, kun paketti oli mieleinen. Ensi kerralla sitten jotain muuta. Sinulle lämpöinen hali ja kivaa syksynjatkoa. Lokakuussa siis ... :)

    t. sny

    VastaaPoista
  2. Ompa todellakin runsas ja mahtis puketti!
    Ja aamuista olen ajatellut juuri noin minäkin, viimeksi tänään,,,

    VastaaPoista
  3. Todella mukava ja runsas paketti.

    VastaaPoista
  4. Upea paketti ja eteenkin tuo perhonen =)

    VastaaPoista
  5. Tuota lankaa len kaupassa itsekin ihastellut, ihanat punaiset sävyt! Ihanan paketin olet kyllä saanut.

    VastaaPoista
  6. Runsas ja monipuolinen paketti syysiltojen iloksi. Omaani jään vielä odottelemaan.

    VastaaPoista
  7. Minäkin klikkasin blogisi auki juuri tuon kuvan perhosen houkuttelemana =) runsaan ja ihanan paketin olet saanut! Ihania syyshetkiä sinulle paketin ja tuulen tuivertamien päivien parissa <3

    VastaaPoista