sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Tiskirättejä

Eilen aamulla heräsin kelloradioon klo 5:05. Jos olisi ollut arki se olisi ollut ihan normaalia, mutta lauantaina... No kelloradio tarkoittaa Roosalle samaa kuin lenkki aika ja ylöshän se oli noustava. Ulkoilun jälkeen aamuteetä juodessa silmä osui viimeisimmän SNY paketin lankoihin ja siitä se ajatus lähti.
Siitä on tulossa se hihatin, mitä nämä langat saapuessaan huusivat. Ja vielä yrityksen ja erehdyksen kautta eli ihan omasta päästä. Tuo reikäneule on jo jonkin aikaa ollut ajatuksissa huivia varten, mutta nyt se pääsi hihattimeen. Neljä kertaa sitä on joutunut jo peruuttamaan, mutta nyt siitä näyttää tulevan juuri sitä mikä ajatus alkujaan oli (siis ihan oikeasti kuka jotain mallitilkkuja neuloo??? En ainakaan minä kun inspiraatio iskee) Kaikki muu on jäänyt kesken, kun tämä lanka haluaa valmistua. Joululahjoiksi on ennenkin annettu lahjakortteja lahjoista, jotka valmistuvat joskus joulun jälkeen.


Siis se mitä on tullu pääteltyä valmiiksi asti on tiskirättejä. Oikeasti sitä on jo kaksi enemmän kuin tässä pinossa, mutta ne heti valmistuttuaan joutuivat heti koekäyttöön. Sen verran erilaisia bambulankoja on tullut ostettua, että niiden käyttökelpoisuus tähän oli pakko kokeilla, mutta hyvin toimivat. Siis se, mikä langoissa on epäilyttänyt on se pääseekö niistä väriä tai kuivuuko ne todella kauan muutenhan se on se ja sama millä niitä pintoja pyyhkii ;) Painoa pinolla 198g.
Emma on viikonlopun puuhastellut itselleen uutta kaulakorua. Neiti punoi langat nauhaksi ja keskelle lisättiin metallihelmi. Tätä kyllä kelpaa esitellä. Ihan tulevaa käsityöläisainesta tytössä =)

Sunnuntai aamu meni eri blogeja selaillessa. Tuolla Facebookissa on niin paljon eri käsityöryhmiä mihin kuulun ja niistä ainakin yhdessä on myös jäsenlista, jossa on jäsenien blogit myös linkkeinä, joten niitä olen selaillut ja löytänyt todella monta ihanaa uutta blogia ja löytyipä myös monta vanhaa tuttavuuttakin. Laiskana vain avasin liian monta sivua yhtä aikaa, joten kone rontti rupesi jumittamaan. Jatketaanpa tuota kiertelyä joskun myöhemmin.

Nyt taidan lähteä takaisin tuon hihattimen kimppuun.

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Joskus joku idea tai lanka pakottaa heittämään kaiken muun ja tarttumaan toimeen ihan heti...nättiä tulee ja tosiaan, kuka niitä mallitilkkuja muka..... ;)

    VastaaPoista