lauantai 22. helmikuuta 2014

Origamipaja

Talviloma on melkein lopussa ja piti toteuttaa Emmalle annettu lupaus eli lomalla tehdään origameja. Harjoiteltiinpa niin monta perhosta, että nyt sujuu niiden tekeminen. Ihanan värisiä papereita löytyi lahjapaperimallikansioista.
Loman aikana olemme myös askarrelleet Fimo-massasta. Tytöt tekivät Minecraft ukkoja ja minä kokeilin saisiko massasta tehtyä laattoja tuohon edellisessä postauksessa esittelemääni koruun. No ukkeleista tuli upeita, mutta laatat tarvitsevat vielä pientä "tuotekehittelyä" =)
Valmiiksi on tullut sukat siskonpojalle, siskolle tiskirätti ja äidilleni ranteenlämmittimet.

Uusin keskeneräinen on
hihasta hihaan neulottava bolero Schachenmayrin Cotton Time langasta. Todella helppo malli, mutta kylläpä sitä on saanut purkaa ja aloittaa alusta. Alkuperäinen työ kun on tehty villalangasta niin minulle tuottaa aina ongelmia mallin muuntaminen villasta puuvillalangalle tai toisinpäin. =)

Lomaksi lupasin itselleni käydä kävelyllä joka päivä. Ihan se ei ole toteutunut, sillä isäntä lähti kävelykaveri- Roosan kanssa mökille keskiviikkona. Tämän takia torstain kävelylenkki piti muuttaa hyätyliikunnaksi, mutta eiköhän tuo miltei 40 km kävelyä tähän mennessä ole ihan hyvä saavutus tälläiselle sohvaperunalle ;)

Tyttöjen kanssa on tehty yhdessä ruokaa, askarreltu, nauratettu bussikuskia - kävimme tiistaina "elämysmatkalla Tikkurilassa" ja elämykseen kuului bussilla ajaminen, sillä täällä "maalla" kun ei bussit kulje kovin usein niin yleensä kulkemiseen käytetään omaa autoa. Minun lomaani on myös kuulunut siivousta, pyykinpesua ja pitkään nukkumista. Eli halpa kotona viihtymisloma pienillä mausteilla. =)

Tähän loppuun kuva Jennyn ruusuista. Neiti toivoi jo pitkään pinkkejä ruusuja, kun niitä kimppu löytyi niin pitihän ne ostaa. <3

Nyt pitää palata origamien pariin. Hyvää helmikuun jatkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ilosia perhosia kesää odotelemassa.

    VastaaPoista
  2. Upeita töitä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  3. Oletpas sinä ahkeroinut. Perhosenkeveää sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  4. Onko sinulla jokin hyvä origami sivut tai kirja? Harjoittelen itsekin origameja mutta siitä oli ollut pitkä aikaa sitten kun viimeksi taittelin origameja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muutama origamikirja. "Opettele origamitaitajaksi", "Origamin maailma" ja "Origamin käsikirja" näissä on hyvät ja selkeät ohjeet ja kaikantasoisia ohjeita. Ja selkeät ohjeet perustaitoksiin. Hyviä kirjoja aloittelijoille. Meillä kun tätä origamia harrastetaan muutaman kerran vuodessa. =)

      Poista