lauantai 25. elokuuta 2012

Pallo, postia ja paljon puhtia ;)

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä. Roosan riiviö oli sitä mieltä, että klo 4:55 on oikea aika herätä lauantai aamuna. No jos koirimus olisi ollut toista mieltä olisi näin upeat aamumaisemat jääneet näkemättä.
Mitään KyJy:n liittyvää en aikaiseksi ole saanut, mutta kaikkea KyJy:n vierestä kuitenkin.
Olen Sunflowerin bogissa käynyt jo useasti katsomassa hänen ihania Floyd hirviöitä (Rav. link) Tämä versio on turkoosia 7Veljestä lankaa ja kävi vain vierailulla meillä. Eli matkalla uuteen kotiin. Laitoin kiven tuonne vatsaan niin pysyy pystyssä paremmin.
Juniori maalaili aamutuimaan puisen laatikon reunan. Tästä on kuulemma tulossa telkkari. Saa nähdä mitä esiintyjiä siihen tulee, kunhan aikoinaan valmistuu. =)
Minulla on työn alla puinen naulakko, joka tuli maalattua "maalaa ja pyyhi" tekniikalla ;) Työ on vielä erittäin kesken ja seuraavaksi olisi kuivumisen jälkeen vuorossa hionta ja ainakin kertaalleen maalaus ohuella maalilla. Saa nähdä mitä siitä vielä tulee, jos tulee. Minut tuntien siihen pitää saada vielä pitsiä, paljetteja tai kukkia...
Säästetään nyt vielä sitä parasta viimeiseksi, mutta tässä olisi tämän päivän työlistan yksi asia. Pallo tuli valmiiksi aamusta (7Veikkaa) nyt tästä pitäisi tehdä lintu... Vihainen sellainen ;) No problem!???!
Ja tässä on sitten viikkoni ehdoton piristys. Kortti SNY:ltäni. Ette voi uskoa, kuinka paljon tämä kortti on jo viikkoani  piristänyt, sillä niin penkin alle se on mennyt, että piristystä onkin kaivattu. Kiitos sinulle ystäväni!

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!






5 kommenttia:

  1. Ihana toi hirviö :-)

    VastaaPoista
  2. Hieno lintu. Voisin olla koeneuloja!

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja osaat tehdä. Mitä linnun sisällä on? Ensi viiikolla saattaa postilaatikko kolahtaa.

    T. Sny12

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. linnun sisällä on ihan askarteluvanua =) vaikka kyllähän sinne voisi laittaa vaikka mitä tahansa pehmeää. Keräilen esim. kaikki langanpätkät töistä yhteen pussiin ja niitä välillä käytän näissä sisällä.

      Poista