tiistai 20. syyskuuta 2011

Tunnustus =)

Sain tämän tunnustuksen Lauralta blogista Sininen talo ja kissa. Todella paljon kiitoksia =)

Tunnustuksen saaneen pitää;

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. 
 
Sitten siihen helpoimpaan kohtaan tässä tunnustuksessa eli kahdeksan satunnaista asiaa minusta:
 
1. Teen hyviä päätöksiä, mutta olen tosi huono pitämään niitä tai sitten olen erittäin hyvä keksimään poikkeuksia päätökseen.
2. Olen valikoivasti laiska (ja ylpeä siitä)
3. Pidän uusien harrastusten aloittamisesta, sitten ostan valtaisasti tavaraa niiden harrastusten toteuttamiseen, tämän jälkeen kaikki nurkat ovat täynnä eri harrastemateriaaleja ja lopulta minulla ei ole aikaa tehdä kaikkea mitä haluaisin.
4. Jouduin hankkimaan koiran, jotta saisin itseni ylös sohvalta ja liikkumaan (päätös, jota en ole katunut edes viime talven pakkasissa)
5. Haluaisin tosi kovasti Minnille kaverin eli uuden kissanpennun =) Mies jo suostuteltu, joten puolessa välissä tavoitteeseen ollaan.
6. Lankalakon alettua olen ilmoittanut kaikille ystävilleni ja sukulaisille, että sekä syntymäpäivälahjaksi että joululahjaksi on parempi tulla neulelankoja... Heh heh
7. Olen mielettömän kilpailuhenkinen ja siksi todennäköisesti joudun olemaan nukkumatta useampana viikonloppuna, että saisin KyJy työt jouluun mennessä valmiiksi.
8. Suurin haaveeni on perustaa oma lankakauppa tai jos se ei millään onnistu niin työpaikka lankakaupassa olisi toiseksi paras juttu =)

Tuo oli vielä helppoa, mutta viimeinen osuus eli tunnustuksen jakaminen eteenpäin on niin vaikeaa! Sillä täällä on mielettömästi aivan ihania blogeja. Mutta tässä olisi kahdeksan blogia:
 
Erittäin hyvää tiistain jatkoa =D

5 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, käyn nappaamassa sen mukaani paremmalla aikaa.

    VastaaPoista
  2. Tosi paljon kiitoksia tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut tunnustuksesta! En ole pariin päivään ehtinyt lukemaan näitä teidän blogeja ja täällä olikin taas kaikkea kaunista ja kivaa, olet kyllä tunnustuksen ansainnut :)

    VastaaPoista
  4. Tuo kolmoskohta voisi olla mun kirjoittama.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kiitos tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista