keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Miltei juhlan paikka ;)

No Vappuhan on muutenkin juhlan aikaa, mutta tänään tai oikeastaan eilen oli todella erityinen päivä. Huhtikuussa ei tullut grammaakaan lankaa tähän taloon! Ja sitähän sieti juhlia. Minun piti tilata Titityystä loppu kokoja noihin hyviksi havaittuihin ergonomisiin virkkuukoukkuihin ja sitten hairahduin myös heidän lankapuolelle. No eihän sitä nyt viitsi lankakaupassa shoppailla ilman langan ostamista. =D No olipahan ainakin huhtikuu ilman lankaa ;) Se, mitä haluaisin tuolta Titityystä on Cascade paketti. Nyt piti ostaa pari vyyhtiä tuota lankaa, jotta pääsen testaamaan onko se "minun" lankaani. Haluaisin niin ostaa tuon paketin itselleni kesäloman piristykseksi. Vielä kaksi kuukautta aikaa yrittään puhua itsensä ympäri =)
Kannettiin tänään tuolit takapihalle ja kävin kurkkimassa kaikki nurkat, mistä kevään merkkejä yleensä löytyy. Meillä on tälläinen ihana sini-/valkovuokko rykelmä. Se kasvaa joka kevät syreenin juurella.
Sinivuokkoja löytyy metsästä
Valkovuokot ovat päättäneet valloittaa koko pihan ja isäntä ei pääse nurmikkoa leikkaamaan keväisin ennenkuin valkovuokot lopettavat kukkimisensa. Pitäneekö tuota kovinkaan huonona asiana? ;)
Ja nämä krookukset eivät ole kukkapnekkiä nähneetkään. Niin kaukana ne siitä kasvavat. Joka keväinen ihme, joka todennäköisesti selittyy myyrillä. Niiden kekoja kun on koko piha täynnä ainan talven jäljiltä.
Mutta kyllä se kesäkin yrittää jo saapua. Voikukalla on jo nuput tuloillaan. Näiden riesojen kanssa olen jo tunnustanut tappioni.

Kävimme Tikkurilassa Vapputorilla ja sieltä sitten tuli mukaan (Espanjalaisia) mansikoita. Ei todellakaan kotimaisten mansikoiden veroisia, mutta pienillä lisämausteilla erittäin makoisaa. Samoin vastapaistettuja donitseja on saatava torilta mukaan. Tänään herkutellaan.
Roosa kaipaa koko ajan ulos. Sisällä on sille ihan liian lämmintä, joten se voisi olla ulkona aamusta iltaan. =) Ja mikäs siellä on viihtyessä tälläisellä ilmalla.  Neideille kannettiin trampoliini pihalle ja eiköhän tässä kohta  siirrytä ulos aurinkoon Vappua viettämään.

Rauhallista Vapunpäivää kaikille!






1 kommentti:

  1. Minäkin kuvasin tänään sinivuokkoja! Ne kyllä tuovat kevään lopullisesti!

    VastaaPoista