perjantai 29. kesäkuuta 2012

Aloitusinto iski

Valkoinen on neliöpaloja Novita Syksy 2011 lehdestä. Todennäköisesti tulee tyynyyn päällinen, mutta minkä sitä tietää jos innostuisi ja tekisi koko peiton. Lankana Isoveli.

Nuo lila, sini, vaaleanpunaisen kirjavat huivin alut ovat Fan Tastic Shawlette ohje maksullisena Ravelryssä. Aloitin keskiviikkona tuota ensimmäistä huivia ja heti tuli kaino toive joululahjaksi samanlaiseen, joten tässähän se tulee. Lankana Freedom Spirit.
Kolme paria perusvillasukkia 7 Veljestä langasta pääsi myös aloitukseen. Tänään kävin shoppailemassa kaksi settiä sukkapuikkoja lisää, joten kaksi paria tulee ainakin vielä aloitettua.
Tässä olisi nyt arkkuun = Minnin kerkeävien tassujen ulottumattomiin ängettynä 10 ensimmäistä aloitusta KyJy:n. Pitänee hieman yrittää järjestellä, jos tänne loputkin 10 pitäisi mahtua. Tänään pitää käydä läpi mitä loput aloitukset tulevat olemaan ja sitten pistetään silmukoita luoden. Lomaa olisi viikko jäljellä ja ennen loman loppua pitäisi aloitukset olla valmiina. Tai siis se on tavoite.

Tämä viikko lomaillessa on mennyt aika laiskasti. Isäntä lähti eilen mökille, vaikka hänen olisi pitänyt vahtia neitejä tämän aamun, mutta tulivatpa tytöt sitten mukaan Jumboon shoppailemaan. Minulla näyttää vaatekaapin sisältö niin lumppuiselta, että oli pakko päästä ostamaan jotain uudempaa syksyä varten. Onneksi ihana siskoni oli jo aiemmin lupautunut mukaani ja hän piti tyttöjen mielenkiintoa yllä vaatekaupoissa.

Kun vaateostoksilla aloitettiin ja lelujen ostelua oli vielä tiedossa jaksoivat tytöt erittäin hyvin toimia makutuomareina. Saldona oli kahdet farkut (mustia housuja lähdin ostamaan, mutta kun ei ollut niin ei ollut) kolme puseroa, kasa toppeja, vähän sukkia, kaksi vyötä ja kahdet kengät. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että käyn ostamassa vaatteita ehkä joka toinen vuosi. Ellei nyt ihan todellista tarvetta satu tulemaan.

Oikeastaan ihan hyvä, että tuo isäntä lähti sinne reissuun jo niin ei ollut todistamassa sitä kauheaa tavarakasaa, mikä meillä oli mukana kun tulimme kotiin =) Mutta kyllä yksi shoppailureissu kesälomassa pitää tehdä ;)

Nyt kun on lapset syötetty ja blogi päivitetty lähdenkin napsimaan laput pois ostoksista ja pakkaamaan tavarat paikoilleen kaappiin. Jospa sieltä siivoilisi kauheimmat tyylimokat samalla pois ;)

Hyvää viikonlopun alkua kaikille =)

3 kommenttia:

  1. Kivoja töitä olet aloitellut,varsinkin huivi näyttää mielenkiintoiselta.Mulla on kanssa ihan hirveä into aloittaa uusia töitä parhaillaan ja täytyy sanoa,ettei voinut sopivampaan aikaan into iskeä. Osallistuin myös kyjyyn ja tätä vauhtia on nuo aloitukset kohta tehty,sitä ei sitten tiiäkkään kuinka niiden valmistumisen kanssa käy ;)

    VastaaPoista
  2. Oikein kivoilta näyttävät nuo aloitukset, kyllä toiset ehtii paljon:) Mutta mukavahan näitä on seurailla, vaikken itse mukaan uskallakkaan hypätä.
    Mukavaa lomaa:)

    VastaaPoista
  3. Minä en uskalla osallistua noihin tempauksiin, kun niistä ei sitten tule valmista ikinä...
    Tsemppiä sinulle, ihania neuleita sinulta on tulossa :)

    VastaaPoista