lauantai 6. lokakuuta 2012

Välimuistaminen

Ihana SNY:ni laittoi minulle välimuistamisena kukkaron ja kortin =)
Mistä tiesit. että juuri tälläistä tarvitsinkin? Nyt voin antaa Emmalle takaisin hänen Winx-keiju kukkaron, kun sain aivan oman! Suuri, suuri kiitos sinulle, ihana! =D
KyJy #4 tyynynpäälliset tulivat valmiiksi. Painoa 342g.Puikot kokoa 5,0. Lankana Novitan Isoveli... ja yhteen palaan nappasin vahingossa 7Veljestä kerän. Se kun oli niitä vanhoja 100g keriä niin ei hirveästi eroittunut tuolta Isovelien joukosta. Huomasinkin vasta lopussa erehdykseni, kun kerästä jäi reilusti lankaa. Isoveljet kun olivat kuluneet niin hyvin, että jäi noin 3m/kerä kun palan sai pääteltyä. Koossa ei tullut mitään eroa, kun samoilla puikoilla neuloin ja ei sitä kovin erota mikä paloista on eri langalla tehty =) Nämä päätyvät joululahjaksi, sillä luonnonvalkoinen on kyllä todella ihana väriltään, mutta näin tahmatassuisessa perheessä ei kaikkein käytännöllisin sisustus väri. Varsinkin kun tuo Roosan rontti koiramme on sitä mieltä, että hänen nukkumapaikkansa öisin on sohva ja pään alle on saatava tyyny. Ei ole auttanut kiellot ei mikään, kun pitäisi itsekin nukkua eli koiruudelle tuli luovutusvoitto minun puolestani.

 Näitä paloja oli sen verran kiva neuloa, että ajattelin ruveta tehtailemaan niitä enemmänkin. Mutta se taitaa jäädä ensi vuoden puolelle ja ajattelin sen tehdä tuosta 7 Veljestä langasta. Kun siitä tulee hieman kevyempi.

7 KyJy työtä on kesken vielä. Ja nyt ihan rehellisesti tunnustan, että aika paljon saan kyllä itseäni kannustaa eteenpäin niissä, että tulevat valmiiksi määräaikaan mennessa. Viimeisiksi ovat jääneet ne työt, joita vähiten on kiinnostanut jatkaa. Eli sellaiset, joista tulee eniten pääteltäviä lankoja tai joissa pitää eniten seurata ohjetta. Se, mitä haluaisin nyt jatkaa on Silja hihatin, mutta olen kirjan, jossa ohje on, pistänyt johonkin todella hyvään paikkaan... No tämähän tarkoittaa siivouspäivää. No kyllähän minä kivempaakin tekemistä lauantaiksi keksisin, mutta pakko mikä pakko ;)

Rauhallista ja mukavaa viikonloppua kaikille!


11 kommenttia:

  1. Kauniit päälliset. Nämäkin saisivat tulla pitkälle työlistalleni..

    VastaaPoista
  2. Sievät tyynynpäälliset. Minustakin noita paloja oli kiva neuloa, kun vuosi sitten tein samanlaisen päällisen.

    VastaaPoista
  3. Kauniit tyynynpäälliset!

    Mutta tuo hellyyttävä kukkaro!

    VastaaPoista
  4. Kauniit tyynynpääliset! Mistähän niiden löytyy?

    Ja todella hauska tuo kukkaro, kiva muistaminen Snyltäsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden ohje oli Novitan Syksy 2011 lehdessä =)

      Poista
  5. Hih, hauska kukkaro! Ihan tuli lapsuus mieleen =) Hienoja tyynynpäällisiä! Olen aina ihan ihmeissäni kun ihmiset mainitsevat valmiiden töiden yhteydessä käytetyn langan painon!! Se vaikuttaa niin tieteelliseltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Ei sinnä mitään tiedettä tarvita ;) Pelkkä keittiövaaka riittää. Mulla on taipumus mennä laskuissa sekaisin, jos teen jotain isompaa, että montako kerää johonkin on mennyt niin tuo punnitseminen lopussa auttaa asiaa. Ja päätin tänä vuonna katsoa paljonko lankaa saa kulutettua vuoden aikana, niin tuo punnitus oli siihen helpoin vaihtoehto =D

      Poista
  6. Kauniita päällisiä, kävis meillekin =)
    Ja ihanan muistamisen sait snyltäsi!

    VastaaPoista
  7. Oi kun on kuniit. itse en ole tainnut koskaan neuloa pitsineuletta, vaikka puikkoja ahkeraan käytänkin. Pitäisi varmaan harjoitella, nuo ovat niin ihanat.

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita tyynynpäällisiä olet taituroinut. :)

    VastaaPoista