maanantai 1. heinäkuuta 2013

Valmiina heinäkuuhun

Mökkireissulta palatessamme oli kotona odottamassa näin ihana yllätys. Arvontapalkinto Sadelikalta, blogista Mimmukan hääräilyt. Valtava kiitos näin upeasta palkinnosta! Kaksi vyyhtiä silkkivillaa, kaksi sydän rintakoura ja kaulakoru, Kismetiä sekä suklaasydämiä. Nuo langat kyllä pääsevät puikoille ja pian. Suklaat on jo syöty ja koruillekin on varmasti köyttöä =D
KYHäilyt ovat valmistuneet hyvää vauhtia. Tässä 12 pöllöä jämälangoista
tiskirättejä bambulangasta
meikinpoistolappuja (punaiset ja siniset olivat omansa aloituksissa), pussukka noille lapuille ja käsipyyhe kaikki bambulankaa
ihan ensimmäinen pöllö lähti uuteen kotiin jo ennen loman alkua, siksi se ei päässyt yhteiskuvaan mukaan.

Rintakoru olikin jo aiemmin esittelyssä, joten nyt on 21 yleisen sarjan työtä valmiina. Se yksi "mikä lie peitto" on vielä kesken ja sitä joutuukin miettimään mikä siitä tulee isona. Mutta vielä on sukkia työn alla, joten ei ne työt tekemälläkään lopu.
Sukkasarjasta valmistunut viisi paria sukkia. Neljät junasukat, vauvakokoa Ticoticosta. Mustat perussukat kokoa 42 7Veljestä langasta.
Langankulutusta tällä hetkellä KYHäilyihin:
Bambulankaa 238 g
Ticoticoa 100 g
Pöllöt 128 g
7Veljestä 112 g
Yhteensä 578 g

Tälläinen sommmitelma tarvittiin "täydelliseen" pöllökuvaan ;)

Nyt olen tehnyt kahdella eri valmiilla mallilla pöllöjä ja kivoja ovat olleet. Hieman on syttynyt ajatusta omasta pöllöstä. Nämä kun ovat niin söpöjä ja minä haluaisin sellaisen hieman kiukkuisen näköisen huuhkajan:)

Montakohan huuhkajaa joutuu tekemään, jotta saa valmiiksi tarpeeksi KyJy:n?

KyJy:jä on aloitettu kaksi kappaletta. Joita en tietenkään muistanut kuvata. Kumpikin on kuitenkin huivi (yllätys yllätys) niitä ei tänä vuonna olekaan valmistunut kovinkaan monta.

Seuraavaksi aloitukseen pääsee pari Happypotamusta ja krokotiilitossut, tietenkin vauvakokoa.

Tässä vielä värimaailmaa niistä alelangoista, jota ostelin viikonloppuna.Tuota Polkkaa (kirjavaa) ostin hyllyn tyhjäksi ja turkoosia pari kerää. Sitten normaalihintaisista tuli mukaan vielä pari kerää violettia ja vaaleanpunaista.

Iski niin into virkata vielä uutta peittoa, kun noiden edellisten tekeminen oli niin hauskaa, joten katsotaan millaista tulee, kun yhtistää tuota Polkkaa harmaaseen. Sitä kun on tuolla varastossa vielä jokunen kerä. Se peitto tulee myös olemaan yksi KyJy töistä. Kaikkien näiden sukka-KYH aloitusten lisäksi pitää tuolle isännälle tehdä vielä yhdet sukat. Ja jotain pientä ja vaaleanpunaista vaaville.

Täytyy myöntää, että tämä suvun uusin tulokas on ihan sekoittanut minut. Toivottavasti prinsessan vanhemmat vain eivät saa hepulia kun Pirjo-täti taas tuo jotain pientä neidille. ;)

Eli nyt tiedossa ihan 9 aloitusta KyJy:n, mutta mitä tekisi vielä ne loput 11? Pää lyö tyhjää siinä asiassa Monen monta ihana juttua olisi "to do" listalla, mutta pitää ajatella myös siltä kannalta, että mitä kerkeää tekemään jouluun mennessä. Viime vuonna kuin homma meni ihan pipariksi, kun yritti tehdä ihan liian monta isoa työtä. Lapasia ainakin pitäisi neideille tehdä, tietäisikö kukaan kivoja juniori-naisten kokoa olevia malleja jollain palmikkoneuleella?

Erinomaista alkanutta heinäkuuta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Veikeä pöllölaakso <3 ja monta minulle ihan uutta ideaa bambulangasta :) Kekseliästä

    VastaaPoista
  2. Sitä on oikein ahkeroitu :) Ihana pöllörivi :)

    VastaaPoista
  3. Oletpa tosiaan ahkeroinut ! Kiitos lankakuvasta - on kyllä just mun värejä... t. Eija

    VastaaPoista
  4. Kivasti sinulla on käsitöitä valmistunut! :)

    VastaaPoista
  5. meikäläinen rohmus myös pari viikkoa sitten alesta polkkaa ihan urakalla. pöllöt näyttää oikein kivoilta.

    VastaaPoista