sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viikonlopun satoa

Kamalan viikon jäljiltä on onneksi viikonloppu ollut melko rauhallinen. Niin siis sillä rajauksella, että perjantaita, joka oli elämäni surkein perjantai, ei lasketa mukaan viikonloppuun.

Lauantai-ilta kuluu totuttujen rutiinien mukaan. Tytöt nukkumaan, äidille sohvan nurkan valtaus, Roosa pääsee viimein valtaamaan olohuonetta, kun muun osan viikkoa se on koiralta kiellettyä aluetta.




Silloinhan neiti ottaa kaiken irti vapaudestaan eli valtaa osan sohvasta ja rupeaa nukkumaan... Kylläpä meillä on ruma sohva... Minä istun sohvan nurkassa ja Minni valtaa puolestan toisen vapaan reunan =)








Tänä aamuna oli ihana sumu, kun lähdimme Roosan kanssa lenkille. Sain viikolla isältäni kortinlukijan tietokoneeseen ja editointiohjelman, joten nyt pääsee lataamaan viimein uuden kameran kuvia koneelle. Editointiani pääsette ihailemaan vasta, kun olen harjoitellut sitä kunnolla ;)

Tulipa sitten kokeiltua lenkkeilyä ja kuvaamista yhtä aikaa. Kuu oli vielä näkyvillä kun lähdimme.












Ja upean auringonnousun tarveaineet oli kasassa



















 Jotenkin tästä tuli ihan jouluinen fiilis







Sama joki kuvattuna noin kilometrin välein.


































Tätä keloa jään ihailemaan joka kerta ohi kulkiessa

















Oma koti kullan kallis.
















Näyttäisi täydelliseltä joulukuuselta jos ei olisi mänty =D

Nyt käsitöiden pariin. Haruni hivi on valmis ja odottelen vain isännän heräämistä, jotta pääsen kuvaamaan sen sängyn päällä. Toivottavasti saan sen vielä tänään raportoitua. Lumi huivi on kahta mallikertaa vaille valmis eli sen kimppuun nyt. Päivällä on vielä kummitytön syntymäpäiväjuhlat siinäpä onkin ollut viikonlopulle ihan tarpeeksi tekemistä. Tytöillä on ensi viikko syyslomaa. Itse olen silloin töissä, mutta pitää mennä ajoissa töihin, että pääsee päästämään isännän hoitovastuusta ja keksimään tytöille jotain hauskaa. Jospa menisi vaikka HopLopiin joku iltapäivä. =)

Tervetuloa uudet lukijat ja erittäin hyvää sunnuntain jatkoa! 
Posted by Picasa

1 kommentti:

  1. Siis upeita kuvia. Kun käsityöt alkaa nyppimään, niin voisit ajatella valokuvaajan uraa ;-)
    T:Marjo S.

    VastaaPoista