tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maaliskuun paketti

Minun super ihanalta SNY:ltä tuli maaliskuun paketti. Paketti sisälsi Four Seasonsin Hot Socks Luxor lankaa, Nalle Puh vihon, kokoontaitettavan kauppakassin, kauniin kortin, jatkoa huiviohjeelle ja aivan mielettömän upeat villasukat (mallina Kesävoi) ovat muuten juuri nytkin jalassa ja sopivat täydellisesti. Siis aivan täydellinen paketti. Lanka on ihanan väristä, tulee varmasti puikoille mahdollisimman pian ja miten sattuikin tuo kassikin tulemaan juuri oikeaan hetkeen. Olen juuri miehelleni manaillut, että minne meidän kaikki kauppakassit ovat kadonneet. Suuri KIITOS sinulle SNY! Tuo ylhäällä on virallinen paketti kuva, epävirallinen tulee tässä:

Kun sain tavarat aseteltua sängyn päälle niin neidit Minni ja Roosa tulivat tutkimaan mitä posti on tuonut tullessaan. Meillä asuu uteliasta sakkia. =D Koiran rontti kyllä passitettiin pois sängystä heti kuvan oton jälkeen ja edes tuon verran sai olla, koska sattui hyppäämään juuri kun otin kuvaa.

Tämä maaliskuu on kyllä mennyt todella vikkelään jo 2/3 takana. Käsityö suunnitelmat on mennyt uusiksi, sillä muutama jo aloitettu ovat saaneet väistyä muutaman lahjan tieltä, jotka toivottavasti tulevat valmiiksi tällä viikolla. Se on kumma, että KYHäilyn ja  KyJy:n jäljiltä on pitänyt olla vähintään 5 keskeneräistä työtä puikoilla koko ajan. Kun yhden saa valmiiksi niin vähintään 2 pitää aloittaa. Seuraavaa tempausta odotellessa...

Tässä vielä kuukauden virallinen "kissa todella korkealla" otos.
Minni neiti hyppäsi kaapin päälle katonrajaan ja voitte arvata kuinka vaikeaa se oli saada tuolta pois ja kuinka selväksi tuli, että pitää seuraavalla siivouskerralla muistaa myös pyyhkiä ne yläpölyt ;)

Hyvää tiistaita ja viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että paketti miellytti ja sukat olivat sopivat. Meillä myös koira, liekö tuon hajut tarttuneet paketin matkaan. Seuraavalla kerralla saatkin sitten varmaan viimeisen vihjeen tai ainakin toiseksi viimeisen ja seuraava pakettikin on jo lähes valmis. Ehkä jotain pientä kuitenkin ennen sitä, ehkä...

    VastaaPoista
  2. Ihanan paketin olet saanut. Kiva tuo pikku veijareiden tutkiskelukuva.

    VastaaPoista
  3. Kiva paketti!
    Meillä dallu tutkii ostoskassit ja lasten tultua käymään heidän matkatavaransa, että jos jotain hyvää ja kiinnostavaa olisi kasseihin piilotettu.

    VastaaPoista
  4. Onnistunut paketti! Voi teidän Minniä, taisi olla jo ihmeissään, miten mä tänne jouduin :)

    VastaaPoista
  5. Minnillä oli varmasti hauskaa siellä korkeuksissa, ainakin meidän pojat tykkää. Eikö Minni ne pölyt jo mahtanutkin hännällään pyyhkiäkin ? Auttoi fiksu kissa kotitöissä.

    VastaaPoista