lauantai 5. toukokuuta 2012

Jämäsukkia

Tässä Vappuna sain viimein pääteltyä 2 paria jämäsukkia.
Sini-puna raidalliset ovat 7Veikkaa ja harmaa kirjavat sekä 7Veikkaa että muita noin samanpaksuisia lankoja. Yhteensä niille tuli painoa 234 g  nämä lähtevät mökkisukiksi, sillä jostain kumman syystä meillä ei mökillä ole kunnon villasukkia.

Taas tuli todistettua kuinka koneista riippuvainen on nykyajan perheen emäntä ( = minä), meiltä hajosi asitanpesukone. Ei siinä mitään. Tallissa oli varakone odottamassa. Olimme saaneet tämän varakoneen tuttavaperheeltä, joka oli ostanut itselleen keittiöremontin vuoksi uuden.

Valitettavasti tämä kone oli joko tullut tiensä päähän jo muutenkin tai sitten ottanut nokkiinsa parin talven kylmäsäilytyksestä ja toimi vain vajanaisesti. Kone huuhteli astiat todella huonosti (oli ihan saippuaisen tuntuisia kun otti pois koneesta) eli sai huuhdella kaikki kunnolla uudestaan ja lopulta se pesi suorastaan surkeasti ja jätti puolet astioista täysin likaisiksi. Tai oikeastaan se siirsi lian astiasta toiseen. Lautaset oli miltei puhtaita, mutta lasit ja kupit olivat saaneet erinnäisen kuorrutteen.

Hieman ärsyttävää kun joutui ajamaan pariin otteeseen huuhteluohjelman ylimääräisenä ja vieläkään ei ollut varmaa oliko astiat puhtaita. No olisihan asialle voinut jo aiemmin tehdä jotain, mutta valitettavan vatsatautiepidemian  johdosta asia jäi ajatus asteelle kunnes nyt. Eli pääsin aamusta kauppaan asti ja ostin pesuvadin (toinen jo löytyi kotoa) sekä kuivaustelineen lautasille ja oman aterimille. Kylläpä tiskattavaa on riittänytkin, kun on saanut pestä kaikki pöydällä odottavat ja koneeseen jääneet. Osa jäi iltapäivälle kunnes nyt tiskatut ovat kuivuneet ja valmiit kaappiin... Eli en sitten millään jaksa enää pyyhkeeseen tarttua ja ruveta kuivaamaan.

Kun muutimme tähän taloon ja laitoimme keittiötä siihen kuntoon kuin halusimme jäi astianpesukoneen vuoksi tiskikaappi ja kahden altaan tiskipöytä pois. Nyt kaduttaa. Onhan meidän keittiö todella pieni ja tilan vuoksi piti tietyistä asioista luopua, mutta hyvät ihmiset pyydän... Kun seuraavan kerran tulee ajankohtaiseksi tehdä keittiöön jotain remonttia niin muistuttakaa minua tästä ja vaikka varpaasta vääntäen pakottakaa ottamaan kahden altaan tiskipöytä! Eihän nykyään kaupasta mitään saa hakemalla, vaan kaikki pitää tilata jostain keskusvarastosta. Eli uusi kone tulee parin viikon sisällä. Nyt sitten tiskataan käsin kahdella pesuvadilla ja keittiön pöytä täynnä pyyhkeitä sekä kamala muovinen kuivausteline... Sitä saa mitä tilaa. =) No ei kotitöiden tekeminen tapa ja hyötyliikuntaa kyllä kaivataan enemmänkin.

Seuraava jämäprojektikin hahmottui tiskatessa, sillä tiskirättejä ja keittiöpyyhkeitä tarvitaan tässä perheessä lisää ja paljon. Eli niiden pariin. Näiden sukkien jäljiltä onkin kesken enää jämäily huivi, joka valmistuu pari kerrosta illassa. Tänään kun tulee Taru Sormusten Herrasta osa 2 saattaa valmistua muutama kerros enemmän. Juniorin luokan luokka-avustaja jää ensiviikolla äitiyslomalle, joten ajattelin hänelle neuloa pikaisesti myös junasukat. Onneksi siihenkin löytyy jämälankaa =) Ei tämä tiskausurakka mukaan luettuna tältä viikonlopulta työt tekemällä lopu ;)

Hyvää viikonloppua ja muistakaa osallistua arvontaan tuossa  alla =)

7 kommenttia:

  1. Kivat sukat olet saanut aikaan. :) Hauskaa, itsekin sain sukat eilen illalla valmiiksi ja tänään aloittelin tiskirättejä. Niitä ei tosiaan ole koskaan likaa. Ei itsellä, eikä tuttavilla.

    VastaaPoista
  2. Kivan pirteitä jämäsukkia! Mielestäni jämälangoista tulee kaikkein parhaita ja aina erillaisia sukkia:) Mulla on kesällä aina mökillä tuo käsin tiskaus. Ja vielä veden läämmitys saunan padassa. No, eihän se ole mikään ongelma kun on kesä, loma ja aikaa. Täällä kotona ei kyllä jaksaisi tiskata vielä kaiken hulinan päälle. Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Meillä hajosi vähän aikaa sitten pyykinpesukone juuri viikonlopun (=pyykkisavotan) kynnyksellä. Siinäkin huomasi nopeasti riippuvuutensa. Ei niinkään siinä että puhtaat vaatteet olisivat loppuneet vaan siinä, etteivät likaiset meinanneet mahtua kaappiin. :)

    Mikä sinusta on paras tiskirättilanka?

    VastaaPoista
  4. Kivan näköisiä sukkia. Mun pitäis kans jossain välissä päästä jämäsukkalangoista eroon. En ole muistanut varmaan sanoa, että tuo sinun blogilistasi on kiva tuolla sivussa, monta uutta blogia luettavana ja tänne tulen usein lukemaan blogeja jos blogilistan blogit jo luettu =)

    VastaaPoista
  5. Kivan värisiä jämäsukkia :)

    VastaaPoista
  6. Nämä jämälankatyöt ovat aina parhaita.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, kiitos kehuista =)

    Paula Kristiina. Meilläkin mökillä tiskaillaan kesäisin käsin, mutta jotenkin siihen todella asennoituu niin, että jos potuttaa liikaa niin käydään ostamassa kertakäyttölautasia ;)

    Mertsu, minä pidän parhaana tiskirättilankana bambulankaa tai sitten sellaista pehmeää, kiillotonta puuvillalankaa. Olisiko se sitten sitä merseroimatonta.

    Sain juuri nuo junasukat tehtyä ja nyt päättelemään jämähuivia ja sitten viimein tiskirättien pariin =)

    VastaaPoista