maanantai 21. toukokuuta 2012

Kyllä langalla on väliä

Helatorstain ja sunnuntain välissä sain valmiiksi kaksi huivia. Molemmissa sama malli ja samat puikot, mutta niin erilainen lopputulos ja ihan langan takia.
Niin monessa blogissa olen jo käynyt tätä huivia ihailemassa, joten ajattelin ottaa härkää sarvista ja tehdä myös itse tämän. Mallihan löytyy Moda 4/2011 lehdestä tai Ravelrystä maksullisena. Minua on hieman kammottanut tuo silmukoiden poimiminen reunasta, sillä useinmiten saan reunan aaltoilemaan aivan holtittomasti ja silmukat nostettua aivan epätasaisesti, mutta tämän mallin kanssa ei annettu mahdollisuutta epäonnistua. Tässä versiossa on Nikolai-huivista ylijäänyttä Malabrigo Lace lankaa, jota kului suuret 36g eli tästä versiosta tuli henkkäyksen kevyt.
Tämä versio on tehty jämämuovikassin antimista. Siellä oli kerä jotain seitinohutta keltaista lankaa, joka sai seurakseen luonnonvalkoista ja harmaata villalankaa. Tälle painoa tuli 126g eli täydet 90 g enemmän kuin edelliseen =D Jostain syystä haluaisin tämän laittaa pesukoneeseen ja katsoa miten sen saisi huopumaan. Lopputuloksen voisi taiteilla tyynyn koristeeksi. Yhteensä jämälanka kulutusta tuli siis 162 g.

Oikeastaan tässä odottelen, että saisi jämäilystä siirtyä jo seuraavaan vaiheeseen eli aloittamattomien kerien kulutukseen ja tekemään uusia jämä nöttösiä. Mutta vielä on kuuta jäljellä ja puikoille taitaa päätyä vielä ainakin yhdet villasukat.

Se mitä suunnitelmissa oli jäi osittain suunnitelmiksi. Jostain syystä olen aivan holtiton huivien tekijä eli niitä on valmistunut tänä vuonna jo 7 kpl, jos nyt oikein laskin. Ja 4kpl jämäilyn puitteissa. Saa nähdä kuinka monta huivia tulee valmiiksi tämän vuoden aikana ;) Ajatuksissa oli amigurumeiden ja mochimochi ötököiden tekeminen, mutta ne taitavat tulla kesäloma näpertämisiksi. Lomaan on enää vain 3 viikkoa aikaa ja kyllähän ajatukset ovat siinä mitä lomalla tekisi. Toivottavasti ainakin vuoren verran käsitöitä =D

Hyvää alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Oranssi huivi on aivan ihana. Niin kesäisen pirteä!

    VastaaPoista
  2. Oranssi huivi on kyllä ehdottomasti paremman näköinen, mutta mallihan on aivan ihana. Täytyykin kaivaa Moda esiin... :-))

    VastaaPoista
  3. Molemmat ovat oikein kauniita, mutta oranssi väri on mun suosikki! On vaan niin aurinkoinen. Mukavaa loman odotusta:)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Huivihullutusta ilmassa :) Malli on kaunis yksivärisenäkin ja tuo Malabrigon Lace on ihana lanka!

    VastaaPoista
  6. Voi kun hurmaavia! Varsinkin oranssi ihastuttaa värillään.

    VastaaPoista