sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus juhlittu

Isännän iloisen päähänpiston takia tästä päivästä kului viisi tuntia Juhannuksen paluuruuhkaa ihaillessa... Joo, olisi ihan hyvin voinut jättää sen paluun huomiselle, kun lomaakin on vielä kaksi viikkoa jäljellä. Olimme liikenteessä kahdella autolla, kun tuo puoliso oli mennyt mökille miltei viikkoa meitä aiemmin ja kyllä sitä kaikkein eniten harmitti tuo viiden tunnin menetys, kun olisi voinut aivan hyvin tehdä käsitöitä tuonkin ajan =)


Tässä on mökkeilyn aikana aloitettuja KyJy:jä. Vasemmalla Novitan Silmusta ja Kitten mohairista aloitettu liivi Novita Kevät 2012 lehdestä. Tulee muuten todella nopeasti, kun isoilla puikoilla pääsee tekemään. Valkoinen on TeeTee Cacaosta aloitettu naisen jakku. Ja tuo kirjava yritelmä on Knit to be Square kirjasta aloitettu domino-tekniikalla tehtävä huivi, mutta en ole ihan varma tuleeko siitä huivi vai mikä, mutta Dropsin Fabelista se valmistuu. Tästä pinosta näkee, että ei siellä mökillä muutakaan tekemistä ole kuin käsityöt. Ruoan laittaminen ja tiskaus kun ei kovin aikaa vie =)



Tässä on sitten todiste siitä, miten meillä koiraa koulutetaan. Minä olen pitänyt kotona kuria, että sänkyyn ei Roosalla ole asiaa... Viikko mökillä isännän seurassa kahden tuottaa tälläisen tuloksen. Kuulemma kotonakin pääsee, kun on niin surullinen siitä, että kissakin on sängyssä! No peli on sitten menetetty ;)



KYHäilyt ovat aika hyvällä mallilla. Viimeiset villasukat muuttuivat vauhdissa joulupalloksi, joka on kesähatun ja hiuspannan kanssa odottamassa päättelemistä. Eli kaikki tuli aloitettua ajoissa ja valmistakin tulee, kunhan taas saa päättelyt aikaiseksi. Toinen patalapuistakin tuli valmiiksi, mutta toiseen loppui lanka kesken. En sitten tarkistanut yhtään lähtiessä oliko lankaa tarpeeksi mukana ja nyt saattaa tästä toisesta tulla enemmän tai  vähemmän kolmivärinen, kun en ole vielä penkonut kaappeja langan toivossa.

Mysteerihuivin viimeiset rivit ja päättely jäi kuin jäikin Juhannusaatto aamuun. Valitettavasti mökillä ei ole paikkaa minne pingoittaa, joten se on vuorossa heti seuraavaksi, kun tästä koneelta pääsen. Kiitos tämän kevään SNY parilleni Riikalle kauniista huivimallista ja todella hauskasta mysteerihuivista =D
Tässä vielä Roosan söpöilyä. Jotenkin tuosta koirasta saa parhaat kuvat silloin, kun se ei tajua joutuvansa kuvattavaksi.



Niin kiireellä sieltä mökiltä tuli tänään lähdettyä, että tuo isäntä unohti pakata mukaansa meidän kaksi valtaisaa pyykki kassia. Jotain positiivista sittenkin tulevaan viikkoon, kun ei tarvi pyykkikonetta vahtia koko ajan... Ainoa ongelma tulee olemaan siinä paljonko tyttöjen vaatteita jäi sinne pyykkeihin... Onneksi on alennusmyynnit käynnissä.

Erittäin hyvää kesäkuun loppua kaikille. Toivottavasti saisi jo seuraavaan juttuun jotain valmistakin esille!

2 kommenttia:

  1. minäkin olin ihan vähällä ruveta mukaan KYHäilyyn, mutta sitten tuli järki apuun ja jätin vielä ainakin tällä kertaa osallistumatta. ei sitä mopolla sentään mahottomia, madelmia (kun kudelma ei valmistu, siitä tulee madelma) on jo ennestään pitkin poikin taloa. siis ihailen vain muiden sinnikkyyttä :)) ihana söpöläinen tuo sinun roosasi <3 minäpä luulen, että koirilla on vähän sama juttu kuin sanotaan olevan alkuasukkailla - luulevat että kamera vie sielun ;) meidän koirat nimittäin lopettaa söpöstelyn heti kun huomaavat että kuvataan :D

    VastaaPoista
  2. Hyvin on KyJy lähtenyt alkuun sinulla :)
    Tsemppiä tempauksen jatkoon ja rapsutuksia suloiselle Roosalle

    VastaaPoista