tiistai 5. kesäkuuta 2012

korvakorutehtailua

Eipä näille korvakoruille näy tulevan loppua. Onneksi nämä saa jo laskea mukaan KYHäilyyn ja tässä sitten on ensimmäiset valmistuneen KYH työt.
#1 ja #2 virkatut korvakorut.

Aloitettuna on myös:
#3-#6 Tintin tiskikukkia
# 7 Treasured neckerchief huivi
# 8 virkattu kesähattu
# 9 Tyynen patalaput
#10 Ruffled Wristwarmers ranteenlämmittimet
#11 Victorian fingerless gloves kämmekkäät
#12 Hiuspanta

Sen verran opin viime kerrasta, että ei liian isoja töitä kannata aloittaa jos aion pitää tämän itselleni hauskana. Vaikka kesäloma alkaakin jo ensi viikolla tulee silloin varmasti tehtyä jotain muutakin kuin vain käsitöitä... No toivottavasti tulee ;)

Perjantaina sain aloitettua kaksi KYH työtä ja lauantaina aloin miettimään, että montakohan työtä voi ihan oikeasti aloittaa päivän aikana menemättä niissä ihan sekaisin. No tiskikukkia on helppo aloittaa, sillä ne voi tehdä sukkapuikoilla ja neljään aloitukseen tulee sopivasti kaikki puikot käyttöön. No lopulta yhden päivän aloiotusmääräksi tuli 9 kpl sillä illasta oli päästävä leffan pariin enkä jaksanut keskittyä uusiin aloituksiin enempää.

Kävin samalla läpi ohjeita, joita todella haluaisin tehdä ja valitsin jo muutaman KyJy 2012 työnkin ja onneksi jo näihin on löytynyt langat omasta kaapista. Yhteen liiviin kävin ostamssa Novitan Silmu lankaa jo viime viikolla ja siitäkin on tulossa KyJy työ. Tässä kahden tempauksen systeemissä on se hyvä puoli, että kaikki isommat "ihanat" työt voi hyvällä omallatunnolla siirtää muutaman viikon päähän aloitettavaksi, kun KyJy alkaa ja tähän KYHäilyyn voi sitten ottaa näitä todella paljon pienempiä kuten nuo korvakorut ja niitä muita, joiden paino ei kuitenkaan riittäisi KyJy työksi yksistään. Tuolla määrällä tiskikukkia kun tulee jo useampi joulupaketti pulleaksi.

Hyvää tiistain jatkoa!

3 kommenttia: