perjantai 8. kesäkuuta 2012

Loikoilua, Omaa aikaa, Makoilua, Aurinkoa

Jep se sitten alkoi... eli tämän vuoden odotetuin kausi. Kesäloma.
Töissä on tapana tuoda lomaa ennen lomapullia. Usein vain saa kuulla kaloreista ja pisteistä herkkuja tuodessa ja ajattelin ilahduttaa näitä hoikkaakin hoikempia laihduttajiamme vähäkalorisella vaihtoehdolla.
=) Useampikin hymy nousi työkavereiden huulille kun katsoivat näitä neulottuja muffinsseja ja niihin liittämääni tuoteselostetta. Saa nähdä ovatko haihtuneet kahvihuoneen pöydältä kun neljän viikon päästä takaisin töihin menen.

Eli valmiiksi tuli KYH #3 minimuffinssit lankaa kului suuret 12 g Novitan minikeriä, joita sain kevään SNY kierroksella. Ihanan pehmoisia ja herkullisen värisiä =)

Katsotaan mitä loma tuo tänä vuonna tullessaan. Ainakin Korkeasaareen meno on tyttöjen kanssa sovittu ja kaipa me jossain vaiheessa mökillekin päästään ja kotonahan ei työt lopu sitten millään. Mutta satoi tai paistoi niin käsitöitä tehdään ja urakalla. Tai ainakin sen verran, että on vielä hauskaa ;)

Hyvää viikonloppua kaikille. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni, jotta ensiviikolla saisi kuvia jo aloitetuistakin KYHäilyistä. Ja josko saisi viikonloppuna muutaman aloituksenkin vielä tehtyä...

6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä muffinseja!
    Itse tein muffinseja viime syksynä töihin parille tiimiporukalle ja ne hävisivät kahvihuoneista "parempiin suihin". Että eiköhän sinun leipomuksille käy samoin.

    Mukavaa alkavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Todella hauska keksintö laittaa tuollaiset pullat tarjolle :-))

    Hyvää lomaa!!

    VastaaPoista
  3. Haa, ihan loistava idea! Tuon voisin toteuttaa myös omalla työpaikallani. :D

    VastaaPoista