keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Mysteeri yksi tuli selvitetyksi

Mysteeri huivi tuli valmiiksi. SNY parini Riikan minulle järjestämä keväänmysteerihuivi pääsi eilen pingoituksesta ja päättelin siitä langanpäät. Viimeisessä vihjeessä sain myös tietää, että ohjeen nimi on Escapist (Rav. link). Vironvillaa kului tähän 158 g.
Tässä vielä lähikuvaa. Tuo keskikuvio on mielestäni todella kaunis. Huivi tuli testattua eilen jo mustien vaatteiden seurana ja oli upean värinen =)

Muutenkin SNY kierroksessa saamani langat ovat hienosti päätyneet käyttöön. Tämän huivin langat olivat ensimmäisessä paketissa, toisessa tuli lilaa  Four Seasonsin Hot Socks Luxor, joka pääsee aluilleen KyJy:ssä huivina ihan tuota pikaa, Novitan minikerät ovat olleet jo kovassa käytössä, josta yksi esimerkki oli tuon joulupallon kuvio ja lisää käyttöä niille tulee pikkyötököiden muodossa piakkon. Dropsin Cotton light lanka päätyi kesähattuun. Joten suuri kiitos Riikka, hyvin olet langat valinnut =D
KYH #20 ja #21 valmistui eilen illalla. Novitan Bambu lankaa ja painoa molemmilla 30 g . 2 työtä KYHäilyistä vielä kesken, joista Angry Bird lintu on kropaltaan valmis, mutta silmät yms oleelliset osat ovat vielä työn alla =) Huivi on ensi viikonlopun työlistalla. Sitten se olisi siinä ja pääsee keskittymään KyJy töihin.

KyJy:n olen päättänyt ottaa taktiikaksi, että mahdollisimman nopeasti teen kaikki aloitukset ja niitä sitten yksi kerrallaan valmiiksi satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki keskeneräiset aion laittaa yhteen arkkuun ja sieltä otetaan arpomalla yksi pussi töineen esiin ja tehdään niin pitkälle kuin jaksaa (mielellään kerrallaan valmiiksi). Ongelma on se, että tähän mennessä suunnittelemani työt ovat vain niin isoja, että pelkään ettei niiden tekemiseen riitä aika edes ensi vuoden jouluun ;) Haasteita täytyy olla...

Tämän päivän ilon aihe on se, että karkkilakkoni on kestänyt jo 2 viikkoa ja en ole hairahtunut kertaakaan. Aina ennemmin olen antanut itselleni jotain myönnytyksiä ( kurkkupastillit eivät ole karkkia ja sitten vedetään pussillinen Pohjanmaan pastilleja, joissa pää raaka-aine on sokeri) Nyt on karkit jäänyt sikseen ja vieroitusoireita on parannettu esim paahtoleivällä, jossa on hieman hilloa päällä... Tiedän, tiedän, että hillossa on sokeria, mutta se ei ole karkkia!

Hyvää keskiviikkoa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Todella kauniin värinen huivi!

    VastaaPoista
  2. " Tulkaa Tikru ja Puh! Maailman kansaanne kohtaan!" heti alkoi tuttu tunnari soida päässä, kun näin otsikon! :) Hieno huivi ja kauniit värit! Olen itsekin löytänyt vasta nyt tuon tiskikukan ohjeen ja jäänyt siihen koulkuun! Malli on kaunis ja toimiva käytännössäkin!

    VastaaPoista
  3. WAU, mikä huivi! Taidokasta ja värikästä silmäniloa :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivihan siitä tuli ja nuo värit ovat kyllä aika kivat. Ja kiva kuulla, että langat ovat löytäneet tarkoituksensa. Minulla alkoi eilen loma ja pääsen neulomaan kyh:t pois alta, varsinkin kun lähden mökkeilemään 1,5 viikkoa, siellä ei tartte paljoa mistään huolehtia...

    VastaaPoista
  5. Niin ja piti vielä sanomani, että oma huivini odottaa edelleen pingoitusta, jospa ottaisin sen mökille matkaan, siellä se on hyvä pingoittaa isoon patjaan.

    VastaaPoista