sunnuntai 26. elokuuta 2012

Vihainen lintu osa2

Lintu istuu, lintu makaa, lintu edestä ja takaa. Ja kulmien kurtistelusta päätellen taitaa lintu olla vihainen. Pallosta sittenkin tuli lintu =) Lankana 7Veljestä ja puikot 3,0. Tähän löytyy muuten kirjoitettu ohje ja sain tuolta Facen puolelta jo sille pari koeneulojaa, mutta jos joku haluaa koeneulojaksi niin laita viestiä, pistän linkin ohjeeseen tulemaan. Muutaman koeneulomisen jälkeen voi sen ohjeen ihan julkaista, mutta varmuudeksi olisi hyvä, että joku sen tarkastaa ennen julkista jakoa =) Ja sitä ohjetta pitää ehkä hieman tarkentaa selvemmillä kuvilla muutamasta kohtaa, mutta katsotaan ;)
Tätä saa sitten ihailla. Nuorimmaisen tuosta vaan tekaisema "telkkari", jossa seikkailee kaksi mini nallea. Nalletkin on neidin ompelemia ohje löytyi uudesta kirjasta, joka saapui viikolla.
Näperryksiä- minikokoisia aarteita itselle ja lahjaksi. Tuo nalle ja tämä kannen kissa ovat kyllä niin helppoja, että lapsikin ne osaa tehdä, mutta sisältä löytyy myös haastetta aikuisellekin. Ohjeita riittää mm. huovasta, kankaasta ja askartelumassasta.

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille ja toivottavasti mukavaa ensiviikkoa!

PS. jos sitä ohjeen linkkiä kaipailee niin laita vaikka viestiä osoitteeseen voilettiajavillalankaa (at) gmail.com

EDIT. Kiitos kaikille koeneulojiksi ilmottautuneille. Kunhan heiltä saan heidän kommenttinsa ohjeesta voi sen sitten laittaa kaikkien iloksi tänne =)


9 kommenttia:

  1. Wau mitä vihaisia ilmeitä. Tuo pikkutelkkari on söpöisimmistä söpoisin

    VastaaPoista
  2. Hauska lintu - laitoin sinulle s-postia, olisin kovasti kiinnostunut koeneulomisesta ;o)

    VastaaPoista
  3. Minäkin voisin testineuloa. :)

    VastaaPoista
  4. Minä jo kerkesinkin Facessa ilmottautua koeneulojaksi nimellä Kaisu =)

    VastaaPoista
  5. Hauska angry birds. Nyt sain vihdoin kuvattua oman Escapistini, käyppä kurkkaamassa blogissani, miten erilainen tulee erivärisestä langasta. Kyllä sinun huivisi on kauniimpi =)

    VastaaPoista
  6. Onpas pirtsakka Tirppa ja asennettakin löytyy -näkeehän sen jo ilmeestä :)
    nalle TV on varmaan sööteintä mitä oon pitkään aikaan nähnyt.
    Ihqu! :)

    VastaaPoista
  7. Blogistani löytyy sinulle tunnustus =)

    VastaaPoista