sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusten




14.12.2014
Wilhelmiinan mökki valmistui hienosti. Äiti mietti tapetteja sisälle ja ikkunaverhoja, mutta Wilhelmiina sanoi, että joulun jälkeen ehtii. Jouluun olisi enää 10 yötä. Oli muutakin tekemistä kuin mökin koristelu. Olihan se saanut pintaansa jo maalin ja sisälleen pienet jouluvalot.


Tyttöjä alkoi jo jännitys tulevasta juhlasta kipristellä vatsanpohjassa. Wilhelmiina sanoi heille, että nyt olisi viimeinen hetki alkaa joulusiivous. Tavarat pitäisi viedä aina takaisin paikoilleen leikin jälkeen, niin ei tarvitsisi huolehtia suuresta siivouksesta enää uudestaan. Tytöt lupasivat yrittää parhaansa. Tänään leivottaisiin pipareita. Äiti oli edellisenä päivänä tehnyt tyttöjen kanssa piparkakkutaikinanan ja pienet sormet olivat käyneet maistelemassa sieltä palasia pitkin iltaa, yötä ja aamua. Kohta kodin täyttäisi paistuvien pipareiden tuoksu.


15.12.2014
Kylläpä jouluun valmistautuminen onkin hauskaa ajatteli perhe. Kun tekee vähän kerrallaan ja aloittaa ajoissa ei tarvitse stressata. Jouluun on vielä 9 yötä ja asiat alkoivat näyttää hyvältä. Siivousurakkaa päätettiin toteuttaa Wilhelmiinan ohjeen mukaan ja siivota yksi huone kerrallaan.


Äiti pyysi voisiko Wilhelmiina pitää illalla seuraa tytöille, sillä äidin pitäisi päästä paketoimaan tyttöjen lahjoja ihan rauhassa. Nuoret naiset kun olivat jo sen verran innokkaita tietämään mitä paketeista tulisi niin ne pitäisi saada paperiin ennenkuin äidin hyvä piilo löytyisi. Wilhelmiina lupasi auttaa asiassa ja illalla oli äidin vuoro “kadota” hetkeksi kellariin ja aloittaa joulun valmistelun salaisempi vaihe.

16.12.2014
Kun perhe oli nukkumassa Wilhelmiinalle tuli jouluisa mieli, kun tuoksui ihana pipari.
Wilhelmiina ajatteli että enään kahdeksan päivää jouluun.Pirjo heräsi ja meni keittiöön
ja tervehti pientä kotitonttua.Kuule.sanoi Wilhelmiina.Tuntuu siltä haluaisin jotain viellä lyhtyyni. Pirjo kääntyi ja sanoi:Mitä viellä haluaisit lyhtyysi? Wilhelmiina mietti kun tiesi.
Hankkisitko minulle joulukuusen se olisi jouluista ja tuo myös ihanan kun katsoisin
ikkunasta.sanoi Wilhelmiina. Pirjo mietti mistä saisi pienen joulukuusen.Kun tytöt herä
sivät äiti mietti olisiko tytöillä pientä joulukuusta. Emmalla oli pieni joulukuusi ja he laitottoivat
joulukuusen lyhdyn viereen. (Tämän päivän tarinan kertoi meille Emma <3)


17.12.2014
Oli enää viikko jouluun ja Wilhelmiina ihaili joulukuusta, kaikkea jouluista täältä löytyikin valmiina. Oli ollut hauskaa näyttää perheelle miten joulua saadaan rakennettua pienillä teoilla ja vähälla rahalla. Seuraavaksi Wilhelmiina ajatteli ehdottaa jouluisen kranssin tekemistä. kellarissa näytti olevan aikamoinen määrä joulukuusen palloja ja sieltä löytyi myös kuumaliimapistooli sekä kranssipohja. Näitä yhdistämälla saataisiin toivottavsti jotain hienoa. Wilhelmiina oli kasannut tarvikkeita valmiiksi keittiön pöydälle ja odotteli aamutuimaan lyhdyssään perhettä herääväksi. Askarteluiltaa odottaen lähtivät lapset kouluun innoissaan.


18.12.2014
Ilta oli sujunut taas mukavissa merkeissä. Äiti sanoi, että kranssista oli tullut erittäin Amerikkalais-henkinen, mutta eiköhän se tähän kotiin sovi. Wilhelmiina ei oikein tiennyt mitä “Amerikkalais-henkinen” tarkoittaa, mutta koska lapset pitivät lopputuloksesta oli äiti ja Wilhelmiina tyytyväisiä. Wilhelmiinalla oli vielä ajatus kranssin jatkamisesta, mutta sen ehtisi tehdä vielä joululomalla.


Lapsilla oli läksytön viikko koulussa ja siksi oli iltaisin enemmän aikaa, kun ei tarvinnut opiskella. Wilhelmiinasta tuollainen oli vain hyvästä. Lapset saivat alkaa jo rauhoittumaan joululomaan ja joulun tunnelmiin. Iltaa vietettiinkin lukemalla kirjaa tytöille. Äiti vielä mietti miten saataisiin Wilhelmiinankin mökkiin oma kranssi. Jostakin senkin voisi askarrella. Mutta sitä ei tänään tehtäisi, sillä oli isän syntymäpäivä ja illalla juhlittaisiin perheen kesken..


19.12.2014
Yhteisellä aamiaisella kerrottiin omista joululahjatoiveita. Lapset halusivat leluja, isä sanoi omistavansa jo ihan kaikkea, mutta toivoi rauhallista joulua, äiti sanoi hynyilleni isän vieneen hänen joululahjatoiveensa, mutta kaikki olivat uteliaita mitä Wilhelmiina toivoi jouluksi. Wilhelmiina oli hetken hiljaa ja mietti. Lopulta hän sanoi toivovansa, että saisi viettää joulua oman perheensä kanssa. Niin paljon kuin hän pitikin tästä ihmis-perheestä niin hänellä oli ikävä omaa tonttuperhettään. Lapsista tuntui surulliselta, että Wilhelmiina lähtisi pois muutaman päivän päästä ja he ehdottivat voisiko pieni tonttu kutsua perheesä tänne ihmis-kotiin? Wilhelmiina pudisti päätään ja sanoi hänen vanhempiensa olevan siitä vanhanaikaisia, että ihmisille he eivät näyttäytyisi. Mutta hän kyselisi voisiko hänen sisarukset tulla kyläilemään jo vaikka viikonloppuna. Näkyi, että iloinen odotus valtasi koko perheen. Nyt tulisikin kiire tehdä joulusiivous loppuun. Eihän vieraita sekaiseen kotiin voisi laskea.


20.12.2014
Emma heräsi lauantai aamuna ensimmäisenä. Hän oli askarrellut yllätystä illalla ja halusi antaa sen Wilhelmiinalle ennenkuin muut heräävät. Emma hiipi keittiöön ja koputti lyhdyn oveen. Wilhelmiina avasi lyhdyn ja katsoi ihmeissän pientä nallea tytön sormissa.
Olen pahoillani, että en paketoinut tätä, mutta paperi oli liian paksua ja teippi liian isoa sinun pakettiisi, sanoi Emma
Voi kiitos, mutta eihän vielä ole joulu, ihmetteli Wilhelmiina.
Ei olekaan, mutta halusin antaa sen jo nyt, sillä ajattelin, että saatan unohtaa sen vielä joulu kiireessä. Kun sinä et ole täällä kanssamme viettämässä joulua. Emma näytti murheelliselta.
Voi tyttö kulta, minähän olen ollut täällä kaikkina jouluina, kun tämä talo on ollut pystyssä. En tainnut selittää sinulle hyvin tätä tonttujen joulunviettoa. Olen joka joulu katsonut, kun avaatte lahjat ja syötte jouluruoan ja kun menette nukkumaan olen lähtenyt vanhempieni luokse joulun viettoon. Silloin tontut juhlivat joulua, vasta illalla. Luulin sinun tietävän sen. Niinhän se siinä laulussakin lauletaan. “Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu…”
Emma alkoi hymyilemään leveästi, Wilhelmiina halasi Emman sormea kiittääkseen nallesta ja samalla perhe alkoi heräilemään. Tänään käytäisiin aamusta laulamassa joululauluja koululla ja illalla kyläilemässä. Jouluun oli enää 4 yötä.


21.12.2014

Pienestä mökistä kuului hihitystä ja puhetta, kun perhe kerääntyi aamiaiselle. Emma koputti lyhdyn oveen ja kysyi haluaisivatko tontutkin aamiaista. Mökkiin laskeutui hiljaisuus. Wilhelmiina kurkkasi oven raosta ja hymyili perheelle leveästi. Wilhelmiinan takana seisoi kaksi tonttua, jotka Wilhelmiina esitteli Linneaksi ja Esmeraldaksi, siskoikseen. Pienet hymyilevät tonttutytöt tervehtivät perhettä ja liittyivät aamiaiselle. He kertoivat tulleensa viime yön aikana, Wilhelmiina oli lähettänyt heille viestin lintujen mukana ja tytöt olivat kysyneet vanhemmiltaan luvan kyläilyyn. Yön aikana he olivat keksineet ajatuksen, josta he halusivat puhua perheen kanssa. Wilhelmiinan siskot olivat sen ikäiset, että he pitäisivät muuttaa kotoa pois pian. He olivat miettineet voisivatko he muuttaa ainakin aluksi Wilhelmiinan luo, koska heidän pitäisi opetella miten kotitontut elävät ennenkuin uskaltaisivat muuttaa omaan kotiinsa. Tontun pitäisi oppia kulkemaan niin, ettei perhe huomaa hänen olemassaoloaan ja monia muita taitoja. Wilhelmiina kertoi, että vintiltä löytyi monia koloja, jossa hänen siskonsa voisi asua ja he lupasivat olla tosi hiljaisia. Tytöt hyppivät onnesta, nyt heillä olisi yhden ihanan kotitontun lisäksi vielä kaksi tonttu-harjoittelijaa.

------------------------------------------------------
Ja nyt ihan joulukalenterin ulkopuolelta. Joulu alkaa lähestymään ja mitään ei tunnu enää ehtivän tehdä. Pari joululahjaa on tekemättä, mutta ne korvataan lahjakortilla "Yritin parhaani, mutta nyt en vain kerennyt. Lahja tulee joulun pyhien jälkeen" Tai jotain sinne päin. Stressiä en tästä joulusta suostu ottamaan.

Töistä sain tiistain vapaaksi ja silloin tehdään joulusiivous, jonka jälkeen rupeamme rauhoittumaan joulun viettoon. Wilhelmiinan tarinasta on kesken vielä 3 päivää. Emma kirjoitti jo yhden päivän tälle viikolle ja toivon, että hän kirjoittaisi myös jouluaatolle. Katsotaan saanko neidin tarinankerrontaan.

Rauhallista joulunodotusta kaikille!

3 kommenttia:

  1. Ihana Wilhelmiina!
    Mukavaa joulunaikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Oikein Iloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥

    VastaaPoista