lauantai 13. joulukuuta 2014

Wilhelmiinan seikkailut osa2



7.12.2014
Wilhelmiina  katsoi tonttu rivistöä eteisen ovessa ja hymyili. Äiti oli päättänyt, ettei ne paperitontut nyt aina punaisia tarvitse olla. Ja tottahan se oli. Harvemmin muut kuin joulutontut pukeutuivat punaiseen.

Tonttuja oli monia erilaisia ja joulutontut olivat ainoita, jotka näyttäytyvät ihmisille säännöllisesti. Lasten piti jaksaa odottaa jouluaattoon asti lahjojaan ja pienen tontun hiippalakin vilaus auttoi pysymään kiltteinä. Ihmiset olivat vain menneet ihan sekaisin kaikesta joulu hömpötyksestä. Mainokset syöttivät outoja ajatuksia erilaisista asioista, joita ilman ihmiset eivät muka voineet elää. Monet kapistukset jäivät kaappien kätköihin tai pahimmillaan heitettiin ensimmäisessä siivouksessa roskiin. Osa oli niin kalliita, että monellakaan ei ollut varaa niihin ja lapset eivät ymmärtäneet miksi eivät voineet saada taas uusinta turhaketta lahjaksi.

Kunpa ihmiset vain ymmärtäisivät, että joulu ei ole kaikkea krääsää ja enemmän haluamista, vaan yhdessäoloa ja hiljentymistä arjen hulinasta. Perhe alkoi heräilemään ja Wilhelmiina kiirehti vielä viimeisen kerran piiloonsa ja ajatteli: “ Hyvää toista adventtia perheeni.”


8.12.2014
Oli taas maanantaiaamu. Äiti heräsi ensimmäisenä ja lähti viemään koiraa ulos. Äiti oli käynyt ruokkimassa kissan ja Wilhelmiina hymyili, kun aamu-uninen äiti ei ollut huomannut mitään erikoista. Wilhelmiina odotti tuolillaan istuen, että äiti ehtisi aamupalalle pöydän ääreen. Äiti istui  ja alkoi syömään puuroaan. Wilhelmiina veti syvään henkeä ja sanoi; Hei.

Äiti säpsähti ja kääntyi katsomaan lyhtyä. Hei, vastasi äiti ja katsoi nuoren näköistä kotitonttua, sinä taidat olla Wilhelmiina?, hän kysyi. Kyllä, vastasi Wilhelmiina. On hauska tutustua viimein näin kasvotusten, sanoi äiti ja hymyili, sinä näytätä aika nuorelta noin niinkuin tontuksi, hän jatkoi.

Wilhelmiina alkoi kertomaan itsestään, mutta äiti keskeytti ja kysyi saisiko hän herättää myös tytöt kuulemaan tätä? Wilhelmiina suotui ja kunhan tytöt olivat esitelleet itsensä Wilhelmiinalle ja söivät viimein aamiaista alkoi Wilhelmiina puhumaan.

Hän kertoi olevansa aika nuori kotitonttu, vain 140-vuotias. Siksi hän oli vielä niin nuoren näköinen. Hän oli alkujaan asunut tässä metsätonttuna ja noin 60 vuotta sitten, kun tähän oli alettu rakentamaan taloa oli hän päättänyt ryhtyä kotitontuksi, loput hänen perheestään muuttivat hieman syvemmälle tuonne talon takana olevaan metsään. Hän tapasi perhettään usein ja he olivat todella ylpeitä Wilhelmiinasta, joka oli saanut näin merkittävän tehtävän.

Wilhelmiina lupasi kertoa tehtävästä vielä tarkemmin tulevina päivinä ja lupasi, että perhe näkisi häntä nyt useammin. Heidän oli ainoastaan luvattava pitää Wilhelmiina omana tietonaan. Tähän perheen oli helppo suostua. Ennen töihin ja kuluun lähtöä sovittiin, että tänään askarreltaisiin pakettikortteja. Wilhelmiina istui tuolillaan ja huokaisi syvään, tämähän oli mennyt paljon paremmin kuin hän oli kuvitellut.


9.12.2014
Tytöt ja äiti istuivat taas keittiön pöydän ääressa juttelemassa Wilhelmiinan kanssa. Wilhelmiina oli kertonut joulumielen katoamisesta ja tonttuneuvoston päätöksestä tehdä asialle jotain. Tämä perhe oli ensimmäinen, jotka saivat nähdä kotitonttunsa. Jos kaikki menisi hyvin tehtäisiin sama useammassa perheessä, ympäri maailman, ensi vuonna.

Tytöt kyselivät mitä he voisivat tehdä auttaakseen Wilhelmiinaa ja kotitonttu selitti, että joulumieli alkoi pienistä asioista. Kaikkialla oli nyt kiire ja ihmiset olivat hermostuneita, ehkä myös kiukkuisia kaikesta kiireestä ja hälinästä. Joulumieltä olisi lisättävä pienillä teoilla. Sellaisilla, että ihmiset eivät hermostuisi toisen ystävällisyydestä ja hyvistä teoista.

Päätettiin, että tällä hetkellä riittäisi, kun hymyilisi muille ihmisille ja muistaisi olla kohtelias. Jotta tämä olisi hauskaa myös tytöille tehtiin siitä kilpailu. Kuka hymyilisi toisille ihmisille useimmin tänään ja muistaisi sanoa “Kiitos, ole hyvä, huomenta, päivää ja näkemiin.” Illalla kaikki kertoisivat tuloksensa ja voittaja saisi  lämpimän halauksen toisilta. Tällä tavalla kaikki saisivat halin ja voittaisivat, selitti Wilhelmiina äidille. =)


10.12.2014
Perhe oli saanut hyvän tuloksen edellisen päivän kohteliaisuus kilpailussa. Tytöt kulkivat pitkän koulumatkan takia taksilla kouluun ja molemmat olivat muistaneet tervehtiä ja kiittää taksikuskeja. Koulussa tytöt olivat hymyilleet kaikille ja illalla kävivät äidin kanssa vielä kaupassa ja he olivat todella kohteliaita kassa-tädille. Äiti oli ylpeä tyttäristään ja Wilhelmiina perheestään. Nyt olitiin jaettu joulumieltä muille ja taas olisi aika tehdä jotain pikku kotitontulle. Ilta vietettiin lyhdyn parissa ja keittiön pöytä muuttui rakennustyömaaksi.

11.12.2014
Wilhelmiina oli onnellinen muutoksesta, hänen oma, oikea kotinsa oli talon seinien välissä. Siellä oli tontulla oma kolo, jonka hän oli sisustanut vaatimattomasti, kuten tontuilla oli tapana. Tämä lyhty alkoi muuttumaan joksikin ihan muuksi. Hän mietti, että jos perhe suostuisi voisi hän käydä joulun jälkeenkin välillä asumassa täällä lyhdyssä. Sehän voisi olla kuin kesämökki. Wilhelmiina hymyili suunnitelmilleen. Voisi olla aika vaikeaa mennä asumaan takaisin omaan kotiin, kun hän oli jo ystävystynyt perheen kanssa. Aika näyttäisi miten kävisi.

Äiti katseli lyhtyä arvioiden ja päätti, että se tarvitsi vielä maalin päälleen. Minkä värisen Wilhelmiina siitä haluaisi? Päätettiin käydä katsamassa kodin maalivarasto ja sitten vasta päätettäisiin väri. Jotain vaaleaa oli Wilhelmiinan toive. Eikä ennen viikonloppua maalattaisi mitään käski Wilhelmiina. Tänään voisi jo paketoida ensimmäisiä lahjoja. Näin oltaisiin taas askelen verran lähempänä joulua.

12.12.2014
Illalla äiti ja tytöt olivat käyneet kaupassa ostamassa viimeiset joululahjat ja paketoineet jo suurimman osan niistä. Hauskaa oli ollut ja Wilhelmiina oli auttanut paljon. Aamulla he olivat taas aamiaisella keittiössä jutellen pienen tontun kanssa, kun isä saapui sinne. Vieläkään ei isälle oltu kerrottu Wilhelmiinasta, mutta hän oli ihmetellyt mitä oikeasti oli tekeillä.

Voisiko joku nyt kertoa minulle mitä täällä tapahtuu, sanoi isä. Tiedän kyllä, että joulun aikaan on salaisuuksia, joita ei kerrota, mutta tuo lyhty ei kyllä ole mikään salaisuus ja miksi siitä on nyt tullut aivan mökin näköinen, hän jatkoi. Hetken aikaa oli keittiössä aivan hiljaista ja sitten Wilhelmiina astui keskelle pöytää. Isä ei ensin tahtonut huomata pientä tonttua, mutta kun hän huomasi viimein liikettä pöydällä laajenivat hänen silmänsä suuriksi. Onko se Wilhelmiina? kysyi isä.

Silloin äiti ja tytöt saivat hämmästyä. Mistä isä tiesi kotitontun nimen ja mitä illalla tehtäisiin. Niitä ei ollut aikaa selitellä sen enempää, sillä tyttöjen koulutaksin valot näkyivät jo lähenevän. Oli aika pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä kouluun sekä töihin.


13.12.2014
Edellisenä iltana oli ihan koko perhe istunut keittiön pöydän ääressä, tytöt olivat maalanneet Wilhelmiinan mökkiä valkoiseksi ja kaikki olivat puhuneet oikein kunnolla. Isä kertoi, että oli tavannut Wilhelmiinan pienenä poikana. Talo, jossa perhe asui oli isän lapsuudenkoti ja ainoana lapsena oli Wilhelmiina ollut joskus isän leikkikaveri. Aikaa oli vain kulunut niin paljon, että isä oli jo aivan unohtanut pienen kotitontun olemassaolon. Wilhelmiina sanoi niin käyvän kovin usein, kun ihmiset kasvavat isoiksi he unohtavat monesti sellaiset asiat, joita muut sanovat saduiksi tai taikauskoksi.

Lauantaina perhe oli menossa Joulu markkinoille Hyrylään ja he kysyivät haluaisiko Wilhelmiina tulla heidän mukaansa. Wilhelmiina voisi olla vaikka äidin kassissa ja kurkkia sieltä, että  muut eivät huomaisi pientä tonttua. Tämä sopi Wilhelmiinalle, hän ei käynyt missään muualla, kun perhettään tapaamassa lähimetsässä ja nyt hän pääsisi oikein automatkalle. Markkinoilta perhe suuntaisi lasten mummua ja vaaria katsomaan Vantaalle. Sinnekin Wilhelmiina pääsisi mukaan ja sovittiin, että hän saisi pysyä piilossa jos niin halusi.

Wilhelmiinaa jännitti, mutta hän uskoi, että tästä tulisi todella hauska kokemus.

Hyvää Lucian päivää kaikille. Wilhelmiinan tarinaa voi seurata joulunajan päivittäin Facebookissa Violettia ja villalankaa-blogin sivuilla: https://www.facebook.com/Violettiajavillalankaa joulun jälkeen keksitään sinne sitten jotain muuta =)

2 kommenttia:

  1. Tämä tarina on tosi ihana, kotitontut pitääkin nostaa esille ja kunniaan :)

    VastaaPoista