keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Rauhallista Joulua



22.12.2014
Tonttukoulu kuulosti todella hyvältä idealta! Jos Wilhelmiina pystyisi opettamaan siskoilleen kotitonttu asioita niin hänhän voisi samalla perustaa vaikka kotitonttu koulun tänne. Perhe, kun tunsi tonttujen salaisuuden ja oli pitänyt sen tähänkin asti salassa muilta ihmisiltä. Joulu oli vain kahden yön päässä ja se olisi tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, mutta heti joulun jälkeen alkaisi Wilhelmiina suunnittelemaan tonttukouluaan.

Yksi tärkeä taito kotitontulle oli kasvien hoito ja Wilhelmiinan siskot saisivat aloittaa opintonsa heti hoitamalla peheen kukkia. Samalla he opettelivat tulemaan toimeen perheen kissan ja koiran kanssa. Näin isoja eläimiä ei tonttu siskokset Linnea ja Esmeralda olleet ennen nähneetkään läheltä. Metsässä kun suurimmat eläimet olivat linnut, hiiret ja lumikkoakaan ei isoksi voinut sanoa millään.

23.12.2014
Koko talo oli täynnä hyörinää. Aamulla käytiin yhdessä kaupassa ja kaikki saivat valita omia jouluherkkujaan ja ikkunaan löytyi vielä valokranssi. Tämän jälkeen alkoi hurja viimeinen tavaroiden paikalleen vieminen. Pikainen siivous ja kuusen nouto kellarista. Wilhelmiina olisi toivonut aitoa kuusta, mutta äiti selitti, että perheen eläinten takia ei aitoa kuusta voinut tuoda. Kuusi koristeltiin ja koti oli valmis ottamaan vastaan joulun. Lapsia jännitti kurjasti huominen, mutta äidillä oli heille yllätys. Fortuna peli sai aikaan ihmettelyä ja äiti kertoi sen olevan uusin sähkötön elektroniikkapeli. Isää nauratti, mutta lapset saivat muuta ajateltavaa illaksi. Enää yksi yö jouluun.

24.12.2014
Oli jouluaatto aamu. Lapset olivat herättivät äidin innoissaan. Joulukuusen alle oli illalla laitettu lahjat odottamaan ja yön aikana sinne oli ilmestynyt vielä kaksi uutta pakettia. Äitiä hymyilytti, sillä Joulupukki oli taas kuullut äidin toiveen ja tuonut omat pakettinsa ajoissa. Perheellä oli perinne, että Joulupukin lahjat saa avata heti. Tytöt kokosivat lahja Legoja monta tuntia rauhallisesti. Wilhelmiina katseli perheen touhuja hymyillen. Kaikki oli sujunut paremmin kuin hyvin. Nyt oli aika rauhoittua Joulun viettoon, myöhemmin kerkeäisi miettiä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Wilhelmiina tiesi kuitenkin sen, nyt kun perhe tuntisi hänen salaisuutensa ei mikään olisi enää samoin tässä talossa. He olisiva ystäviä ikuisesti.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille <3

Se oli Wilhelmiinan tarina. Nyt meidän perhe siirtyy joulun viettoon ja hengähtää hetkeksi. 

Kerron kuitenkin vielä jouluyllätyksestäni. Sain kesällä idean, että haluan tehdä töihin jouluyllätyksen ja sinne meni marraskuun lopulla esittelemäni villaskukka-kasa. Sukkia kertyi lopulta 16 paria ja mukaan tuli 4 huivia, 5 tuubihuivia ja 6 paria käpypitsi korvakoruja. Näitä viimeeksi mainittuja en tietenkään kerennyt kuvaamaan ja koko touhu mensi sellaiseksi tohinaksi, että en muistanut kuvata edes valmista työpaikan keittiön pöytää. 

Ohjeeksi laitoin lapun, jossa luki säännöt : Valitse haluamasi lahja, paketoi se, liitä pakettikortti, johon viivalle kirjoitat oman nimesi, vie lahja kotiin kuusen alle ja ylläty iloiseesti aattona avatessasi sitä.

Jännitti ihan hirveästi, miten työkaverit asiaan suhtautuvat, mutta näyttivät pitävän yllätyksestä. Mietin pitkään mistä tämä idea syntyi, mutta sen johtuvan siitä, että en virallisesti osallistunut mihinkään KyJyyn tänä syksynä. Minulla on muutama edellinen mennyt ihan pieleen, kun aloitukset on jouduttu tekemään niin ajoissa, että mieli on kerennyt muuttumaan ja osa kokenut purkoosin. Nyt tälle keväälle löysin toisenlaisen projektin. Facessa oli Löysäpipoisten JyJu-15 johon viime tipassa pääsin osallistumaan. Siinä jouluyöstä juhannusyöhön pitää aloittaa 20 työtä ja viimeinen aloitus pitää tehdä  huhtikuun loppuun mennessä. Ihanaa 4 kuukautta aikaa aloittaa ja mieli saa muuttua miten monta kertaa tahansa siihen mennessä. Neljässä kuukaudessa kerkeää aloittamaan myös vaikka kuinkan monta sivuprojektia, joten kuulostaa erittäin mun malliselta jutulta. Katsotaan mitä siitä tulee.

Ensimmäistä aloitusta en veilä ole kerennyt tekemään mutta tänä iltana se lähtee. Olen suunnitellut koko syksyn jämälanka peittoa ja nyt sen aloitan tähän JyJu:n. <3

Mutta nyt, viimein, rauhallista joulua teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Iloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥

    VastaaPoista
  2. Kiinostava blogi Sinulla! Olen useasti poikennut tänne. Olen aloitellut omaa blogia (Kaikki uutta ja outoa, mutta niin mukavaa). Kissapipot johdattivat nyt viimeksi miut tänne. Niitä vielä testailen, kunhan kerkiän. :) Sopinee, että laitan blogisi seuraamiini? Oikein hyvää uutta vuotta 2015!

    VastaaPoista