lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kevät on täällä =)


Olen tainnut jo muutaman kerran mainita, että kevät on ehdottomasti lempi vuodenaikani. Ja nyt se on ihan varmasti täällä. Pihalla kukkuvat sinivuokot ja valkovuokot.
Isäntä on onnellinen, koska ei tarvitse kaivaa ruohonleikkuria vielä pitkään aikaan esille. Hänellä on ehdoton leikkaamis kielto niin kauan kuin valkovuokot kukkivat. Sinivuokot ovatkin joko syreenien alla tai metsän reunassa, joten niillä ei ole muutenkaan mitään hätää.

Itselläni on todellisena kevään merkkinä se, kun ulkona on sen verran lämmintä, että pyykit voi viedä sinne kuivumaan. Ja tänään se sitten tapahtui. =D Pyykkinarusta en sentään viitsinyt ottaa valokuvaa teidän iloksi ;)


Minun PIF on tässä. Tammikuun lopulla lupailin tehdä kolmelle halukkaalle jotain itsetehtyä ja takarajaksi asetin itselleni kolme kuukautta. Kaksi kuukautta mietin mitä tässä voisi tehdä ja sitten mieleen tuli muistikirjan kannet. Tuollaiset olin itselleni ajatellut tehdä joskus ja niiden toteutukseen oli tuo viimeinen kuukausi aika realistinen aika. 

Mutta nyt on lauantai ja ainakaan vielä ei ole alkanut satamaan. Sehän on perinteisesti jatkumona sille kun vien pyykit ulos kuivumaan. Kokeilen nyt vielä onneani ja lähden viemään jo kolmannen koneellisen pyykkiä narulle!

Hyvää lauantain jatkoa =D

7 kommenttia:

  1. Laitoin sinulle tunnustuksen, ole hyvä, käy hakemassa blogistani!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat muistikirjan kannet teitkin!

    VastaaPoista
  3. ihanainen muistikirjani odottaa sisältöä, vielä en ole päättänyt mitä sinne raskin laittaa... ja mikä parasta, nuo kannet voin siirtää uuten muistikirjaan kun tämä tulee täyteen :)) kiitos pirjo, tämä on suloinen :))

    VastaaPoista
  4. Nätit kannet!
    Työkalenterini kaipaisi kovasti tuollaisia, mutta kun en saa aikaiseksi.

    Täälläkin on ollut ihanan aurinkoinen sää ja niinpä minäkin vein ensimmäiset pitovaatteet ulos kuivumaan. Hengarissa olen jo puseroita muutaman kerran aiemmin kuivatellutkin ja pyyhkeet ja lakanat ovat maaliskuulta asti narulla kuivuneetkin. Niihin tulee niin ihana tuoksu.

    VastaaPoista
  5. Kauniit ovat nuo kannet. Ja minustakin on kiva kun tulee kevät ja keväästä on ruvennut tykkäämään vielä enemmän kun on muuttanut omakotitaloon. Laittelen seuraavan vihjeen tulemaan pikapuoliin ja tänään menen tekemään hankintoja viimeisen paketin osalta, mutta en kyllä sitä ihan vielä lähetä =)

    VastaaPoista