torstai 5. huhtikuuta 2012

Rauhallista Pääsiäisaikaa kaikille =D

Tästä se lähtee eli Pääsiäiseen rauhoittuminen. Hyvillä mielin saa lähteä Pääsiäisen viettoon, sillä posti toi minulle ihanalta SNY:ltäni Pääsiäis muistamisen.




Miten osasit ennakoida, että kotiin palatessani oli omat "karkkipäiväkarkit" unohtuneet ostaa (jäin liiaksi miettimään lehtihyllyn eteen, että olisiko siellä ollut jotain mukaan ostettavaa). Onneksi muistin tytöille ostaa kuitenkin tai olisin joutunut lähtemään uudelle kauppareissulle. Tätä pääsee maistelemaan huomenna illalla, toivottavasti jonkin hyvän elokuvan kanssa. Paljon, paljon kiitoksia suklaasta ja suloisesta kortista =D

Meidän Pääsiäiseen kuuluu kyläily vanhempieni luona (ehkä) Pääsiäis herkkuja syöden. Eilen kyllä isäni uhkaili tekevänsä nakkeja ruoaksi, mutta hänet tuntien notkuu pöytä suussasulavista antimista. Hieman potuttaa, kun tuo isäni superkokin taidoista ei ole yhtään periytynyt minulle. Innostus on enemmänkin suuntautunut käsitöihin kokkauksen sijaan ;)

 Rauhallista ja aurinkoista Pääsiäistä toivottaen =)




4 kommenttia:

  1. Aurinkoista pääsiäistä vielä tätäkin kautta. Oma pääsiäinen menee yötöitä tehden, mutta mahtuu pääsiäiseeni pari vapaatakin. Jos vapaiden aikana kerkiäisi vanhempien luona käymään, äidin rahkapullat nimittäin kuuluvat ehdottomasti pääsiäiseen...

    VastaaPoista
  2. Iloista ja mukavaa pääsiäisen aikaa siullekin!

    VastaaPoista
  3. Hauska tuo noitakoriste! Meille en ole ehtinyt pääsiäistä laittaa, tulppaanikimput saavat hoitaa koristeidenkin virkaa... Ihanaa pääsiäistä sinulle!

    Ps. Blogissani on sinulle tunnustus. :)

    VastaaPoista