maanantai 6. helmikuuta 2012

Tehtävä suoritettu!

Kylläpä on ollut jännittävä ilta. Kotiin tultuani aloitin laittamaan ruokaa perheelle ja samalla selailin postia. Sieltäpä löytyi kortti SNY:ltäni. Kortissa ilmoitettiin minun saavan paketin ja annettiin tehtäväksi keriä lähetyksestä löytyvä lanka... No minä tietenkin kärsimättömästi kävin läpi koko postipinon ja sieltä löytyi kuin löytyikin postin ilmoitus noudettavasta lähetyksestä! No uteliaisuus sai vallan ja ilmoitin miehelle, että hänen täytyy nyt sekoitella ruokaa sen ajan, kun ajan postiin noutamaan tätä!

Paketista löytyi vyyhti upean väristä lankaa. Sen verran raaskin odottaa, että laitoin ruoan valmiiksi ja saimme syötyä ennenkuin hain kerinpuut ja kerimiskoneen ja rupesin töihin! Onneksi on näitä apuväineitä, sillä Minni tämä yli utelias kissamme saisi kyllä langan solmuun perinteisellä tavalla kerittynä :)

Mutta tehtävä on suoritettu ja hyvä SNY:ni kyllä, minulta löytyy oikean kokoiset pyöröpuikot. Eli ei muuta kuin tehtävän seuraavaa osaa odotellessa. Apua! Minä kyllä luulen, että halkean uteliaisuudesta pian =D
Enpäs tiedä näkyykö tuo kortin teksti hyvin, mutta siinä lukee "Piristystä päivääsi!" Ja sitä se kyllä toi! Suuri kiitos sinulle SNY!
Tässä kuukauden pakollinen kissakuva, kun tuo Minni oli niin innoissaan mukana tehtävää suorittamassa. Se kun meinasi hypätä kerinpuiden kieputukseen, mutta onneksi jänisti viime tipassa.

Aivan mieletöntä on myös se, että 100 lukijaa on tullut täyteen! Tätä ei auta kuin juhlistaa arvonnalla, mutta se laitetaan pystyyn aikaisintaan viikonloppuna, täytyy hieman harkita mitä palkinnoksi tulee.

Hyvää alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Ihanaa ja jännittävää, myös meille muille! SNY:si on ymmärtänyt oikein leikin luonteen ja luo Sinulle kivan kevään.t.Eräs SNY-rinkiläinen

    VastaaPoista
  2. Voih, tässähän ihan punastuu noista kehuista. Katsotaan nyt miten käy, mutta uuden tehtävän saat kyllä piakkoin =)

    VastaaPoista
  3. Tässähän ihan itsekin alkaa jännittämään mitä sinun SNY:si keksiikään:)

    VastaaPoista
  4. Onpas ollut hauska paketti SNYltä.
    Itsekin odottelen jo oikeastaan pakettia...

    VastaaPoista
  5. Onpas nättiä lankaa.Minun Viiru on yhtä innokas neulontaan osallistuja ja melkein saman värinen.
    terkkuja...tytti

    VastaaPoista
  6. Kivat nuo tuommoset nettihaasteet. Muutamaan hyväntekeväisyyshaasteeseen olen osallistunut neulomalla. Ihana, että blogien avulla saadaan ihmisille hyvää mieltä!

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista